Kirjoittanut Sibe Sept 6, 2018 16:50:35 GMT 2
10.11 MUOKATTU MAINE SEKÄ ULKONÄKÖ
ᴍɪᴋᴏᴀʀᴇɴ '' ᴍɪᴋᴏ '' Sukupuoli: Uros
Ikä: 3 vuotta
Laji: Koira
Lauma: Laumaton
Ääni: *Click*
Maine: Ei tunneta kovin hyvin nimeltään eikä kasvoiltaan. Tämän tavanneet muistanevat yleensä Mikoarenin tämän kylmähköstä taivaan sinisestä katseesta, ja hyvin äreästä luonteesta, jonka ensivaikutelma voi antaa.
Ulkonäkö
Mikoaren on säkäkorkeudeltaan 98 senttimetriä, painoa hieman vähemmän kuin tulisi olla.
Uros on siis isohko, ja tämän turkki on pääpiirteissään siniharmaata, jossa löytyy mustaa kuviointia.
Laumattoman korvat ovat pystyt ja niiden päissä on mustaa. Leuat ovat vahvahkot, ja uroksen alaleuka on musta kuten on myös kirsu. Poskista löytyy kaksi raitamaista mustaa viivaa. Uroksen silmät ovat kuvailtu taivaansinisiksi, vasemman silmän silmäkulman ylitse lähtee kaksi arpea.
Rintakehä on musta, ja jatkuu aina vatsan alitse hännänpäähän. Hännässä tämä musta alue rajoittuu hännän alaosaan, kun yläpuolella taas on pientä raidoitusta.
Mitä tulee Mikoarenin raajoihin, on molemmissa etutassuissa raidoitusta, ja varpaat ovat mustat. Vasemmassa takajalassa on musta ’sukka’, ja varpaat ovatkin sitten siniharmaat. Koko oikea takajalka on musta, jossa siniharmaata raidotusta.
Turkki on pääsääntöisesti lyhyttä ja paksua. Ainoat kohdat, joissa turkki on muuta pidempää ovat kaula, sekä häntä. Siniharmaa turkki on myös yleensä sekaisin, ja saa sen näyttämään siten ’piikikkäältä’.
Kun puhutaan uroksen rakenteesta, on vahvasti solakan ja raskaan väliltä. Tämän neljä tassua ovat pitkähköt ja lavat leveät.
Luonne
Mikoaren on omissa oloissaan viihtyjä, ja suhtautuu toisiin hyvin kylmästi eikä mielellään jakele ajatuksiaan aivan kelle tahansa.
Ne harvat, jotka tämän ovat tavanneet uroksen ollessa hyvällä tuulella tietävät, että uros osaa olla ystävällinen niin halutessaan, ja tarjoutuu auttamaan, jos sopivasta hinnasta taikka vastapalveluksesta sovitaan.
On kuitenkin yllättävän harvinaista, että Mikoareniin törmäisi tämän ollessa hyvällä tuulella, joten uroksen huonoimmat puolet luonteesta ovat lähes aina esillä.
Mikoaren on yleensä todella äkkipikainen eikä todellakaan siedä sitä, jos hänen kuonolleen tullaan hyppimään taikka käskyttelemään. Käskytä tätä ja voit olla varma siitä, että olet saanut uroksen suuttumaan.
Äkäisyys tuntuu myös olevan ainut tunne, jota tämä näyttää toisille sen lisäksi, että kohtelee kaikkia hyvin, hyvin kylmästi ja puhuu töykeästi.
Kuitenkin tuon huonoista tavoista huolimatta Mikoaren arvostaa sentään joitakin asioita, kuten oman tilan antamista ja pitää jonkinlaista kunnioitusta narttuja kohtaan yllä.
Tämä kyseinen kunnioitus on monesti pistänyt Mikoarenin jättämään tikarin syrjään ja käyttäytymään suhteellisen asiallisesti.
Uroksella, kuten varmasti hyvin monella laumattomalla on omat mielipiteensä väkeläisiin ja tämän mielipide on vahvasti se, että väkeläiset saavat luvan pysytellä tästä kaukana.
Siinä missä joku toinen on kiinnostunut näistä elementtitaitajista on Mikoarenin tuntemukset silkkaa inhoa. Mikoaren ei missään tapauksessa kavahda tai käännä selkäänsä väkeläiselle, vaikka onkin sitä mieltä, että nuo turkikkaat ja heidän taikansa olivat silkkaa noitumista ja, että heidän lähellään olo tuo ikävyyksiä. Mikoaren harvoin edes ottaa puheeksi väkeläisiä, ja välttelee mieluusti noita kyseisiä nelijalkaisia.
Menneisyys
Mikoaren on kahden laumattoman poika, joka sai isältään hyvin, hyvin rajun käsittelyn koskien selviytymistä. Tämä kyseinen käsittely myös muovasi uroksesta sellaisen kuin tämä on. Kapinoivan ja äreän laumattoman.
Lyhyen pentu aikansa Mikoaren sai viettää suhteellisen rauhallisesti yhdessä emonsa kanssa, kun perheen herra hankki ravinnon ja huolehti perheestään parhaansa mukaan. Myöhemminhän tuo alkoi käymään raskaaksi, kun ruokittavia suita olikin yksi enemmän ja Mikoaren alkoi tarvitsemaan enemmän ravintoa kasvaakseen.
Kun ensimmäiset lehdet alkoivat putoilemaan puista vei Mikoarenin isä tämän ensimmäistä kertaa metsälle ja opetti perusteellisesti kuinka metsästää. Omaksi onnekseen uros oppi varsin nopeasti ja helposti, totellen isänsä sanoja kuuliaisesti.
Kasvaessaan enemmän Mikoarenista tuli suhteellisen pysyvä seura isälleen metsälle, kunnes toinen eräänä päivänä päätti, että Mikoaren sai lähteä yksin, jonka jälkeen olisi aika oppia puolustamaan itseään.
Mikoaren ei ollut asiasta ollenkaan pahastunut, sillä oli jo alkanut tympiintymään siihen, että joutui ravaamaan vanhempien perässä, vaikka pystyi varmasti olemaan itsekseen.
Viikkojen kuluessa tämä samainen ajatus vahvistui, ja uros alkoi väittämään enemmän vastaan isälleen. Vuoden iässä vastaan väittäminen yltyi kahinaan ja, kun sitä jatkui riittävän kauan alkoi musta uros menettämään hermonsa poikaan.
Siihen ei mennyt kovinkaan kauan, kunnes uros päätti ojentaa poikaansa kunnolla, jotta tämä alkaisi kuuntelemaan vanhempiaan. Oli kuitenkin selvää, että Mikoaren oli kasvanut vailla mallia siitä, kuinka kunnioittaa toisia.
Mikoarenin isä oli aina haastanut riitaa muiden kanssa, eikä tullut kenenkään kanssa toimeen. Vaaleanharmaa emo taas oli kääntänyt selkänsä ja ollut välittämättä uroon teoista ja kahakoista. Vanhempiensa tekoja seurannut Mikoaren käsitti, että enemmin tämän tulisi huolehtia itsestään kuin kenestäkään muusta. Toisia ei tarvinnut kunnioittaa.
Se käsitys maksoi uroolle kaksi arpea kasvoihin.
Poikansa epäkunnioittavasta käytöksestä turhautuneena, Mikoarenin isä käskytti poikansa lähtemään ja Mikoarenhan lähti oikein mielellään ja vannoi itselleen, että ei varmasti palaisi ellei kyseinen uros tulisi häneltä anellen pyytämään.
Mikoaren asettui Kalevanniitylle, ja sinne tämä jäikin.
Muuta
- Heiluttelee todella helposti pientä tikariaan, joka on oikeassa etutassussa.
Perhe
Emo: Nimeltään tuntematon, elossa?
Isä: Nimeltään tuntematon, elossa?
Tavatut hahmot
Hahmo | Missä | Milloin | Mielipide
Ystävät:
Ns. ’’inhokit’’: