Kirjoittanut Sibe Jan 30, 2019 18:59:16 GMT 2
Skp: Narttu
Ikä: 2 vuotta
Laji: Susi
Lauma: Tulenväki
Ääni: click
Maine: Kanna tunnetaan parhaiten huonoista tavoistaan, ja välinpitämättömyydestään. Joidenkin turkikkaiden korviin on myös saattanut levitä tieto siitä, että elementtitaikuuden aisoissa pitäminen on Kannalle ongelmista suurin.
Ulkonäkö:
Yleisvaikutelmalta Kanna on punaruskea kevyt rakenteinen, ja pitkäjalkainen narttu meripihkanvärisillä silmillä.
Säkäkorkeutta noin 71 senttimetriä ja painoa tältä löytyy hieman alakanttiin.
Korvat ovat kolmiomaiset, mutta pyöristyvät kärkeä kohden, kaikki neljää raajaa ovat pitkät, ja ehkäpä kapeahkot ja etukäpälät ovat aavistuksen verran takakäpäliä suuremmat. Kallo ja kuono ovat molemmat aikalailla pitkiä.
Kannan turkki on sitä kaksiosaista sorttia, jossa peitinkarvat suojaa ikäviltä säiltä, ja alimpana oleva aluskarva pyrkii lämmittämään tätä kevyt rakenteista väkeläistä. Neitokaisen turkki on kuitenkin yllättävän niukkaa ja lyhyttä kuin muilla tämän perheessä. Hartioiden välissä oleva turkki, sekä niskakarvat pyrkivät sojottamaan kohti taivasta, ja saattavat luoda sellaisen kuvan Kannasta nopealla vilkaisulla kiukkuisen oloisen.
Pitkältikin Kanna eroaa enemmän vanhemmistaan, ja sisaruksistaan punaruskean juurikin turkkinsa vuoksi, kun muut sisarukset omaavat kellanruskeaan taipuvat turkit.
Punaruskean lisäksi Kannalta löytyy mustaa turkistaan, ja mustia alueita ovat raajat, korvat ja päästä alkava ’ raitamainen ’ osuus, joka jatkuu tämän selälle. Takamuksen yläpuolelta löytyy kaksi raitaa, jotka taipuvat nuolimaiseen muotoon. Kannan meripihkan sävyisiä silmiä ympyröi mustat renkaat, jotka yhdistyvät toisiinsa ja jakaantuvat siitä sitten kuonoa kohden, ja kohti otsaa. Kannan poskilla on kolme täplää, jotka taipuvat samaan mustaan sävyyn kuin hännän alaosa, rintakehä sekä korvat.
Hännänpää ja vasen etukäpälä ovat vaaleat.
Luonne:
Ensivaikutelmalta Kanna hyvin mahdollisesti vaikuttaa siltä ilkeältä ja huonosti kasvatetulta neitokaiselta, vaikka muut sisarukset käyttäytyvät kuten pitäisikin.
Kannan suhtautuminen toisiin kylmästi ja varsin etäisesti on muodostanut väkeen kuuluvan turkikkaan kasvoille tylyn ilmeen, joka jo itsestään muodostaa ajatuksia siitä, että Kanna on epäystävällinen, eikä tiedä mitä tarkoittaa olla mukava.
Kanna suhtautuu tosiaan kaikkia kohtaan kylmästi, mutta mitä tulee erityisesti muihin turkikkaisiin, jotka eivät ole Tulenväkeläisiä, niin katsoo Kanna nämä mitättömiksi- hänen ei tarvitse vaivautua puhumaan näille, jos ei niin tahdo.
Vieraisiin tämä suhtautuu varautuen, vaikka toinen olisikin Tulenväestä, kun taas läheisiinsä sen verran, että vaihtaa kuulumiset ja hyvällä tuurilla aloittaa keskustelun.
Kannalle on myös tapana suutahtaa hyvin, hyvin helposti, joten tämän seurassa saa kyllä varoa sanojaan, sillä väärä sana saattaa saada jotakin napsahtamaan Kannan päässä, ja silloin tämä huutaa, uhoaa, eikä varsinkaan varo sanojaan, vaan pyrkii satuttamaan toista parhaansa mukaan sanoillaan.
Päälle Kanna ei pienestä hyökkää, mutta syynä toimii se, että tämä ei todellakaan ole kova tappelemaan. Hyökätessään Kanna iskee varsin sokeasti, eikä itsekkään tiedä mitä on oikein tekemässä.
Kärsivällisyys ei ollut myöskään taito millä Kannaa oltaisiin siunattu. Kanna ei jaksa keskittyä pitkään johonkin asiaan, vaan kyllästyy ja kehittelee jotain uutta. Paikallaan pysyminen taas jostain syystä onnistuu paremmin kuin keskittyminen tai mutkikkaiden pulmien ratkominen.
Tulenväkeen kuuluva neitokainen ei myöskään osaa ajatella toisten tunteita kovinkaan hyvin, ja tämä pyrkii ajamaan omia etujaan, jos sellainen tilanne kohdalle sattuu, toisia tämä ei hyväksikäytä eikä tule koskaan käyttämäänkään. Valehdella Kanna ei osaa ja senpä takia Kanna sanoo kaiken niin totuuden mukaisesti kuin vain on mahdollista. Tämä on osasyynä siihen miksi Kannan sanat saattavat joskus kirpaista.
Kanna ei ole tyhmä, vaan itseasiassa yllättävän älykäs kuin antaa toisten ymmärtää, mutta keskittyminen ei vain kerta kaikkiaan onnistu.
Tutustuessaan Kannaan paremmin, voidaan huomata, että kaikki Kannan tahallinen ja tahdoton ilkeys, välinpitämättömyys, kylmyys ja raivoaminen ovat vain tapoja, yrityksiä yrittää piilottaa herkkä pinnan alla piilevä rikkinäinen sydän, joka on saanut turhan paljon osumaa.
Sisimmissään Kanna on ahdistunut, ja tuntee puhdasta pelkoa, ettei koskaan tule oppimaan hallitsemaan elementtitaikuutta kuten muut Tulenväkeläiset. Kanna ei myöskään koe olevansa onnellinen, joka puskee pintaan negatiivisuutena.
Kanna ei luota toisiin, eikä halua laskea lähelleen ketään kehen ei luota, ja tämä esiintyy juurikin siinä, että tämä yrittää mahdollisimman monin keinoin pitää muut loitolla itsestään, vaikka oikeasti haluaisikin jonkun jolle puhua, jonkun johon turvautua, jonkun jolta pyytää apua hallitsemaan taikuutensa. Ensivaikutelmalta ei myöskään voisi missään nimessä tulla ajatellakseen sitä, että Kanna rakastaa punertavia kukkia.
Kanna myös on huojentunut siitä, että ei sitä kukaan tulisi ajatelleeksi- mitähän muut siitä nyt sanoisivat, että hän ei hallitse voimiaan kunnolla, ja hyvä että yrittäessään saa edes tehtyä pientä liekkiä, ja raivostuessaan tämä ei hallitse niitä, ja että hän rakastaa kukkia kuin mikäkin Metsänväkeläinen?
Kanna ei pystyisi näyttämään naamaansa enään kylässä, jos se paljastuisi kellekkään!
Menneisyys:
Kannan menneisyys ei ole kovinkaan ihmeellinen, tämä syntyi yhdessä vanhemmilleen kahden sisaruksen kanssa ilman ongelmia. Emo ja pennut olivat täysissä voimissaan, ja isä ylpeä.
Nimensä Kanna sai nimensä kanna nimisestä kasvista, jota Kannan emo keksi ehdottaa nimeksi punaruskealle pennulle vanhan ystävänsä muistoa kunnioittaakseen, joka oli hyvin tämän näköinen. Kannan isä, Tyko suostui nimeen pitkin hampain.
Kannan molemmat vanhemmat rakastivat häntä siinä missä muitakin, mutta Kanna työnsi jo perhettään pois läheltään jo pentuajoista lähtien.
Se aika tuntui lentävän nopeasti ohitse, eikä silloin tapahtunut juurikaan mitään poikkeavaa. Alussa Kanna osallistui sisartensa kanssa leikkimiseen, kunnes leikin keskeytti sisaruksen loukkaantuminen, joka ei kovinkaan siististi tapahtunut.
Sisarus juoksi siinä missä kaksi pentuetoveriaan, mutta seisahtui täysin varoittamatta, ja toinen asia johti toiseen- Kanna törmästi tähän ja tämä horjahti, ja myöhemmin pentutoverin kasvoilla oli ilkeän näköinen arpi, josta Kanna säikähti niin, että lakkasi leikkimästä kenenkään kanssa, eikä näyttänyt iloiselta sen jälkeen.
Melija, pentujen emo, yritti parhaansa mukaan saada Kannaa ymmärtämään ettei hänen tarvinnut rankaista itseään eristäytymällä muista, mutta Kanna oli käpertynyt tiukemmin petiinsä, eikä liikkunut moneen päivään mihinkään. Hän oli satuttanut sisarustaan, eikä se ollut hyväksyttävää.
Kun Kanna vihdoin alkoi näyttäytymään kylässä paremmin ollessaan vanhempi, kiersi tämä mukana sisarustensa kanssa, mutta se innostus ja riemu ulos päästessä mikä näkyi kahden muun turkikkaan kasvoilla kääntyi Kannan kasvoilla täysin nurinpäin.
Kanna yritti hieroa ystävyyttä toisten kanssa, mutta itsensä syyttäminen ja vahvaksi kiteytynyt itseinho saivat kaikki Kannan pelkän olemuksen viestittämään sitä, että iloista ja leikkisää seuraa etsivä saisi pysytellä kaukana. Ystävyydestä unelmoinnin Kanna lopetti nopeasti tajutessaan, että ei kukaan oikein halunnut tai pystynyt tulla toimeen hänen kanssaan.
Ollessaan puolisen vuotta, Kanna koki sen mikä sai hänet vetäytymään kokonaan tekaistun kivimuurin taakse, pois toisten silmistä, pois toisten tavoitettavista.
Kannalla ja tämän pentuetovereilla oli tapana käydä yhdessä metsästämässä jotain pientä, mutta Tyko ajatteli siinä samalla sitten testata pentujensa tulen hallitsemista, ja nuorukaiset olivat tästä innoissaan- kuka nyt ei haluaisi näyttää taitojaan isälleen?
Kanna katseli ilmeettömänä kuinka sisarukset leikkivät tulella tiedostaen sen, että tuli ei satuttanut heitä.
Sitten tapahtui se mikä muutti Kannan totaallisesti-
Tykko katsahti häneen hämmentyneenä ’’ Kanna, olisitko kiltti? ’’, isän ääni kuulosti niin anovalta Kannan korviin, mutta Kanna ei tehnyt elettäkään yrittääkseen sytyttää pientäkään liekkiä.
Hän ei pystynyt siihen ilman, että se olisi vienyt puolta päivästä, eikä hän halunnut, että kukaan saisi tietää siitä. Harjoittelemallahan sitä paremmaksi tuli, mutta Kanna oli kärsimätön, ja hän olisi halunnut sillä silmänräpäyksellä tehdä itsestään niin hyvän, että ei ollut toista vertaista.
Kanna ahdistui kolmen turkikkaan silmäparista tujoittamassa häntä odottavasti. Ja kun Tyko avasi suunsa sanoakseen jotain, Kanna pudisteli vimmatusti päätään. Hänhän ei näyttäisi miten toivoton oli- eikä vaikka mikä olisi!
Sitten tämä tunsi toisen turkin hipovan omaansa, ja Kanna paljasti hampaansa samaan aikaan säikähtäneenä, ja samaan aikaan raivoissaan siitä, että hänen lähelleen tultiin. ’’ En tarvitse mitään apua sinulta! ’’, Kanna ärähti ja samassa liekki roihahti hänen ja tämän sisaruksen välille. Sisarus ei saanut minkäänlaista vahinkoa, mutta tämä näytti loukkaantuneelta ja surulliselta.
Ja sen surun näkeminen vihlaisi Kannan sydäntä niin, että tämä tunsi tukehtuvansa. Anteeksi tämä ei pyytänyt, eikä mitään. Kanna katsoi tulta heidän välissään, katsoi kuinka se hitaasti pieneni pienemistään ja lopulta katosi. Sen jälkeen Kanna kääntyi ympäri ja lähti takaisin kylään.
Kuukausi sen jälkeen Kanna lähti vanhempiensa siipien suojasta toiselle puolelle kylää, eikä kukaan perheessä yrittänyt estää häntä, vaikka usein vierailevatkin Kannan luona ja pyytävät seuraksi metsälle tai muuten vain kuluttamaan aikaa.
Muuta:
- Viihtyy usein kalevanniityn rajalla salaisessa paikassaan
Taidot:
Ei omaa ammattia, kykenee käyttämään tulen elementtitaikuutta, mutta ei osaa hallita sitä hyvin.
Taikaesineet:
Ei ole
Perhe:
Emo: Melija
Isä: Tyko
Sisarukset: Kaksi nimetöntä sisarusta / hakusessa ( toisella api ilkeän näköinen arpi kasvoissaan ) /
Ystävät:
Tavatut joista ei ole pitänyt:
Tavatut jotka ovat neutraaleja:
Vihaa:
Tavatut hahmot