Hallerion "Harmi" Hiidenmieli

Nimi: Hallerion "Harmi" Hiidenmieli
Sukupuoli: Uros
Ikä: 5v
Laji: susi
Lauma: Tulenväki
Asuinpaikka: Roihukylä
Ääni:*klick*
Tunnari:*klick*


Maine:
Harmin tunnetaan Laaksossa sinä tulenväen sarvipäänä, jolla pelotellaan lapset tottelemaan. Moni on varmasti kuullut sen nimen ja tietää, ettei mörssäriä juurikaan haittaa pistää porukkaa nippuun. On myös yleisesti tiedossa, että se on tulenväen johtajan oikea käsi. 


Ulkonäkö:

Säkäkorkeus: 100cm

Harmi kaiken kaikkiaan hyvin kylmänviileä, karski ja suorasukainen uros, joka ei säiky juuri mitään. Sen mieli on hyvin järjestelty ja hallittu täynnä järkeilyä. Hieman epäsosiaalinenkin sarvipää on johtuen vain ja ainoastaan siitä, ettei se jaksa katsella muita. Tästä huolimatta se pyrkii pysymään kärryillä väkensä tapahtumista ja jäsenistä. Järkevyyksissään varsin suunnitelmallinen uros on usein pöllyttänyt nuorisoa, kun nuo ovat hankkiutuneet ongelmiin tyhmine tempauksineen.

Hankalaa on härkäpäisen uroksen mieltä muuttaa, jos se on jotakin päättänyt. Kunnioitusta ei heru kuin harvalla ja käskyjä uros ei ota vastaan miltei keltään. Armoa se ei tunne muita kuin pieniä pentuja kohtaa, sillä oikeudenmukaisuuksissaan sarvipää ajattelee pennut viattomiksi olennoiksi. Muita kohtaan Harmi ei sitten armoa tunnekaan, ellei näistä voi jotenkin hyötyä.

Harmi on itsensä herra, eikä alistu muiden työkaluksi tai juoksupojaksi, ellei tuo joku ole osoittanut järkevyyttään ja kykenevyyttään jotenkin. Kunniakkuus on urokselle varsin tärkeä asia, eikä se siedä ketään itseään loukkaamaan. Sarvipäällä on terävä kieli, kun joku sitä ryhtyy haastamaan. Vähäsanaisuus ei nimittäin tarkoita sitä, etteikö sarvipää osaisi puhua. Se on tahtoessaan loistava puhuja. Päälle käymistäkään se ei kuitenkaan kaihda, sillä kaiken suunnitelmallisuuden ja viisauden alla kytee vahva soturin vaisto. Sen turvin on hyvä pitää yllä mainetta karuna ja kunniakkaana. Harmi on valmis pistämään matalaksi mitä vain.

Sarvipää ei juokse narttujen perässä lainkaan, eikä pentujen säästämisestä huolimatta ole innostunut itse sellaisia hankkimaan. Turhia rääpäleitä. Ystäviäkään se ei varsinaisesti kaipaa, muttei kaihdakaan, jos sellaisia sattuu saamaan. Harmi katselee hyväksyvästi ja samanarvoisina vain tulenväkeläisiä, joiden uskoo ymmärtävän edes jostain jotain. Laumattomat sitä tosin kiehtovat aseistuksensa vuoksi.

Täysin kylmä Harmi ei kuitenkaan ole. Jos sen ystäväksi jollain ihmeen keinolla pääsee, on saanut turvakseen valtavan härkämäisen olennon, joka suojelee ystäviään valtavalla raivolla. Sarvipää harvoin heltyy hempeäksi, mutta tukee omalla tavallaan niitä, jotka sen ansaitsevat.



Myöhäisen syksyn yöhön syntyi kolme pientä pentua jonnekin kauas Tulenväen kylästä. Niistä kaikkein suurin uros oli kuin yö itse. Kaikkiaan uroksia oli kaksi ja kolmas oli sitten naaras. Vanhempina puolestaan oli nuori pari, joiden suku oli totta tosiaan aikanaan ollut maineessa ja kunniassa Tulenväen kesken. Suku oli kuitenkin lähtenyt aikanaan yön selkään historiaan painuneen syyn vuoksi.

Kolmesta pennusta kaksi olivat uroksia ja viimeinen naaras. Ikävä kyllä ankara pakkastalvi vei perheeltä pienen tyttären. Kaksi vankkaa poikaa, toinen paljon Harmia punaisempi ja iloisempi, kuitenkin kasvoivat ja vahvistuivat leikkien hangessa surtuaan tarpeeksi siskoaan. Kaikki sujui oikein mukavasti.

Veljekset täyttivät puolivuotta ja ruusut muuttuivat teräviksi okaiksi, kun nuorten ankara isä päätti ryhtyä kouluttamaan jälkikasvuaan. Harmi ei ollut osannut lainkaan odottaa koulutusta, joka oli suorastaan kamala rääkki. Taistelutaitoa hiottiin niin kauan, että tyngät sarvet kasvattanut nuori ei enää pysynyt pystyssä. Juostiin kunnes henki ei kulkenut ja kiivettiin kunnes tassut lähtivät alta. Nuorten urosten mieli järkkyi ja keho täyttyi arvista, jotka jäivät turkin alle kaikilta piiloon. Korvat menivät kaikkein ankarimman opettajan kanssa taistellessa, kun Harmi väsyi turhan aikaisin. Uros oli kerta kaikkiaan traumatisoitunut, mutta isä se vain käski karaistua.

Velipoika, joka punasilmäistä veljeään hontelompi ja positiivisempi, ei selvinnyt rääkistä yhtä hyvin. Ensimmäisen täyden koulutustalven koittaessa pistettiin tuo ravaamaan paksussa hangessa älytön matka typerän viestin vuoksi, joka piti toiselle suvulle viedä. Paluuta ei ollut ennen keskiyötä. Harmi odotti omien päivän tointensa ajan jatkuvasti veljensä paluuta. Yö sitten tuli ja kuu katseli Hiidenmieliä korkealta taivaalta. Hanki hohteli kauniisti, mutta velipoika ei palannut. Yö meni, sitten seuraava päivä ja lopulta viikko, mutta kukaan ei nähnyt enää Harmin aisaparia. Sarvipää suri pitkään veljeään, jolta oli lempinimensäkin saanut.

Kuin ihmeen kaupalla Harmi kuitenkin räpisteli vielä kaksi vuotta, kunnes se todettiin kelvolliseksi soturiksi. Sarvipää oli karaistunut tylyksi ja hiljaiseksi häräksi, jota moni erehtyi jopa kunnioittamaan. Se siirtyi hetkiseksi sukunsa johtoon isänsä tilalle. Harmi oli miltei neljän vanha ja koulutti nuoria sotureiksi.

Sarvipään vanhemmat menehtyivät vanhuuttaan ja uros sai perintönsä. Se oli nyt loistava soturi, hyvä elementtinsä kanssa ja taktikkonakin kelvollinen. Harmi oli kuullut tarinoita esi-isistään ja Tulenväestä. Tästä syystä se päätti lähteä etsimään juuriaan Pohjolan laaksosta.

Raskaan matkan jälkeen se lopulta saapui laaksoon samanlaisessa iltahämärässä, jollaisessa se oli aikanaan syntynyt ja jollaisessa sen suku oli aikanaan lähtenyt. Harmi pääsi aloittamaan uuden elämän.