Kirjoittanut Sirita Oct 12, 2019 21:47:21 GMT 2
Nimi: Holthoer Alhava
Kutsutaan: Holt (Holtti jos haluat selkääsi)
Ikä: 5v
Laji: Koira
Lauma: Tavan turkikas
Ammatti: Vartija (voi toimia henkivartijana tai jopa palkkionmetsästäjänä sopivaa palkkaa vastaan)
Asuinpaikka: Asuu perheensä kanssa pienessä talossa Rikalassa
Ikä: 5v
Laji: Koira
Lauma: Tavan turkikas
Ammatti: Vartija (voi toimia henkivartijana tai jopa palkkionmetsästäjänä sopivaa palkkaa vastaan)
Asuinpaikka: Asuu perheensä kanssa pienessä talossa Rikalassa
➵
Maine: Holthoer ei ehkä ole se tunnetuin Pohjolan asukas, mutta ne jotka koiran tietävät, eivät pakosta tuota unhoita.
Kohtalaisen uusi kasvo Rikalassa perheineen. Holthoerista on monella vaikutelma jurosta ja kylmäkiskoisesta uroksesta, mutta tehokas se on työssään. Holt ei pidä itsestään turhaa meteliä, mutta kuitenkin tarpeeksi saadakseen töitä. Se on kuitenkin varsin tuttu näky jo Rikalassa.
Äkkipikaisuuttakin kyllä löytyy ja jos on tarpeeksi fiksu ja tietoinen asioista, Holthoerin voi onnistua yhdistämään Hakoon, kenties myös Saelioniin. Tapiolassa Holthoer luultavasti muistetaan sekä tunnistetaan - muualla Pohjolassa turkikas on kuitenkin varsin tuntematon.
Kohtalaisen uusi kasvo Rikalassa perheineen. Holthoerista on monella vaikutelma jurosta ja kylmäkiskoisesta uroksesta, mutta tehokas se on työssään. Holt ei pidä itsestään turhaa meteliä, mutta kuitenkin tarpeeksi saadakseen töitä. Se on kuitenkin varsin tuttu näky jo Rikalassa.
Äkkipikaisuuttakin kyllä löytyy ja jos on tarpeeksi fiksu ja tietoinen asioista, Holthoerin voi onnistua yhdistämään Hakoon, kenties myös Saelioniin. Tapiolassa Holthoer luultavasti muistetaan sekä tunnistetaan - muualla Pohjolassa turkikas on kuitenkin varsin tuntematon.
➵
Ulkonäkö:
Säkä 70cm
Holthoer on jokseenkin jopa siro, mutta jäntevä koira. Voimaa ja lihaksia kyllä löytyy, mutta harmaja on kovin sopusuhtainen. Muodoiltaan Holthoer on varsin pitkänlainen, sen kuono on suippo ja pitkä, kaula hitusen kaareva, jalat aikamoisen pitkät nekin. Paksu häntä myös löytyy. Naama on koiralla muutenkin varsin suippo, poskiluut näkyvät hitusen, vaikkei uros muuten laiha ole. Kenties parhaiten Holtista tulee mieleen hyvin sileäkarvainen husky. Korvat ovat pitkät, oikea niistä on parin repeämän koristama.
Uroksen turkki on tiivistä ja paksua, mutta ei kovin pitkää. Se on varsin pehmeää kosketukselle. Väriltään se on hitusen ruskeaan menevää harmaata, joka risteilee parin vaaleamman ja tummemman sävyn välillä. Tumma juova kulkee koiran otsasta aina sen selkää pitkin. Hännänpää on myös tumma, kuten kuonon- sekä korvanpäät. Hienoinen tumma leukaparta urokselta myös löytyy. Vaaleampia sävyjä löytyy naamasta, kaulasta, tassuista sekä hännästä. Holthoerilla on myös tummat kulmakarvat.
Kirsu että anturat ovat tummanruskeat, kynnet mustat ja kuluneet. Haalentuneita, mutta selkeitä arpia löytyy uroksen kuonosta että etujalasta.
Silmät ovat hitusen likaisensiniset, niissä on usein pistävä ja tarkka katse. Holthoer ei hymyile paljon, sen perusilme on juro, mutta tarkkaavainen tosiaan.
Useimmiten koira nähdään yllään tummanpuhuva nahkahaarniska, sekä korea miekka tupessa. Haarnistasta löytyy myös pieni tasku joillekkin tavaroille, kuten myös korea, vaalea karvapehko niskassa. Haarniskan kaularemmeistä alemmasta roikkuu myös karhunhammas. Haarniska on suhteellisen raskas miekan kera, mutta Holthoer kokemuksen kautta hallitsee kehonsa hyvin painolastista huolimatta.
Säkä 70cm
Holthoer on jokseenkin jopa siro, mutta jäntevä koira. Voimaa ja lihaksia kyllä löytyy, mutta harmaja on kovin sopusuhtainen. Muodoiltaan Holthoer on varsin pitkänlainen, sen kuono on suippo ja pitkä, kaula hitusen kaareva, jalat aikamoisen pitkät nekin. Paksu häntä myös löytyy. Naama on koiralla muutenkin varsin suippo, poskiluut näkyvät hitusen, vaikkei uros muuten laiha ole. Kenties parhaiten Holtista tulee mieleen hyvin sileäkarvainen husky. Korvat ovat pitkät, oikea niistä on parin repeämän koristama.
Uroksen turkki on tiivistä ja paksua, mutta ei kovin pitkää. Se on varsin pehmeää kosketukselle. Väriltään se on hitusen ruskeaan menevää harmaata, joka risteilee parin vaaleamman ja tummemman sävyn välillä. Tumma juova kulkee koiran otsasta aina sen selkää pitkin. Hännänpää on myös tumma, kuten kuonon- sekä korvanpäät. Hienoinen tumma leukaparta urokselta myös löytyy. Vaaleampia sävyjä löytyy naamasta, kaulasta, tassuista sekä hännästä. Holthoerilla on myös tummat kulmakarvat.
Kirsu että anturat ovat tummanruskeat, kynnet mustat ja kuluneet. Haalentuneita, mutta selkeitä arpia löytyy uroksen kuonosta että etujalasta.
Silmät ovat hitusen likaisensiniset, niissä on usein pistävä ja tarkka katse. Holthoer ei hymyile paljon, sen perusilme on juro, mutta tarkkaavainen tosiaan.
Useimmiten koira nähdään yllään tummanpuhuva nahkahaarniska, sekä korea miekka tupessa. Haarnistasta löytyy myös pieni tasku joillekkin tavaroille, kuten myös korea, vaalea karvapehko niskassa. Haarniskan kaularemmeistä alemmasta roikkuu myös karhunhammas. Haarniska on suhteellisen raskas miekan kera, mutta Holthoer kokemuksen kautta hallitsee kehonsa hyvin painolastista huolimatta.
➵
Luonne:
Jäyhä ja juro ovat varmasti sellaisia yksinkertaisia sanoja, jotka ensimmäisenä tulevat Holthoerista mieleen. Uros on vakava ja vähäpuheinen, sellainen joka sanoo jos on jotain sanottavaa, mutta muuten jättää turhat löpinät muulle väelle. Vaikka sanallinen anti voi joskus koiran kohdalla tuntua hieman köyhältä, helposti Holt kyllä ärähtelee ja komentaa muita. Vaikka se voi vaikuttaa hieman syrjäänvetäytyvältä, Holthoer haluaa aina olla tilanteiden tasalla ja niiden hallinnassa. Se voidaan helposti lukea ilonpilaajaksi - se on se vartija joka tulee tiuskimaan nuorille jotka pitävät hauskaa, uhkaa retuuttaa kotiin asti vanhempien nuhdeltavaksi. Sellainen dorka tyyppi, jota on varmasti nuorten myös hauska sekä helppo ärsyttää.
Holthoer haluaa olla hallinnassa, joten jos joku jotenkin alkaa riistäytyä käsistä, pyrkii koira tuomaan moiselle lopun saman tien. Koira ei yksinkertaisesti voi sietää ajatusta, ettei voi hallita kaikkea. Toki se ylempiään tottelee, mutta kotona helposti marisee ja äksyilee. Se kuitenkin helposti myös komentaa niitä jotka tuntee olevan alapuolellaan - oli se sitten tuntematon tai vaikka perheenjäsen.
Holthoer on perheellinen turkikas, mutta sanotaanko vaikka niin, että uroksen suhtautuminen perheeseensä on kovin monimutkaista. Holt välittää perheestään, ainakin omien sanojensa mukaan suuresti. Kuitenkin ennen puolison kanssa hankittujen pentujen syntymää tuli käytyä harhateillä, josta seurasi Saelion. Holt ei ole hyvä myöntämään virheitään, vaan helposti sysää ne muiden syyksi. Tässä tapauksessa syypäät olivat Saelion ja tämän emo. Äpäräpoikaansa Holthoer inhosi ja väheksyi näkyvästi, mutta jossain takaraivossa aivan pienenpieni isänvaisto on poikaa kohtaan kyllä - se vain ei koskaan tule esille.
Holthoer kantaa kortensa kekoon perheen vuoksi, lähinnä kaikki työ on perheen hyväksi. Holt on ankara isä, eikä se kaikkein lämmin puolisokaan. Kuitenkin koira mielessään vakuuttaa, että ankaruus on vain jälkikasvun parhaaksi - hänen pennuistaan ei mitään pullamössönuoria kasva. Kenties tämä kasvatus on osunut omaan nilkkaan niin Saelionin kuin Hakonkin kohdalla - molemmat nuoret ovat kääntäneet selkänsä isälleen ja muulle perheelleen. Holthoer ei ole iloinen asiasta, vaan haluaa raahata varsinkin Hakon takaisin ja opettaa pojalle paikkansa. Käytöstavat kun tuolla kyseisellä nuorelle ovat kovin hukassa.
Holt on itsepäinen kuin härkä, eikä ole kovin innokas muuttamaan tapojaan saatika mielipiteitään. Se voi helposti tehdä huonoja päätöksiä elämässään, mutta ei tosiaan suostu myöntämään virheitään.
Holthoer ei ole kovin hyvä ilmaisemaan tunteitaan. Se ajattelee kyllä, mutta ei pahemmin sano. Vihainen se kyllä osaa olla ja se onkin uroksen selkein ulosanti kaiken jäykkyyden keskeltä. Koko elämänsä uros on luottanut väkivallan kieleen, joten se tulee helposti ja vaivattomasti. Henkinen että fyysinen väkivalta on se, mihin koira tarrautuu ensimmäisenä jos jokin ei miellytä sitä. Perheenjäsenet ovat joutuneet kokemaan tuon, vaikka sen verran kohtelias Holt on ettei puolisoonsa fyysisesti koske moisella tavalla. Oma jälkikasvu on kuitenkin vapaata riistaa siinä mielessä. Holthoerista löytyy kyllä positiivisiakin tunteita, mutta harvemmin ne tosiaan tulevat esille. Joskus harvoin joku kehu saattaa kuulua turkikkaan suusta, mutta sekin pitää ansaita. Se rakastaa läheisiään, mutta ei osaa sitä sanoa. Suku on koiralle tärkeä, Alhavan nimeä se kantaa ylväästi. Mutta se myös odottaa, että muu perhe tajuaa suvun tärkeyden ja arvokkuuden.
Tarkkaavainen koira on, sekä vaativa. Niin itseään kuin muitakin kohtaan. Omalla tavallaan Holt on hyvin paljon perfektionista, eikä halua jättää mitään puolitiehen. Se on uuttera työntekijä, luotettava sellainen.
Pohjolan väellisiin Holthoer suhtautuu nihkeästi ja voi kaikessa hiljaisuudessa muille tavan turkikkaille noista mutista. Menneisyytensä myötä eritoten tulenväkeläisiä kohtaan Holthoerilla on negatiivisia tunteita. Sillä ei ole väkeläisistä mitään kaunista sanottavaa, palava raivo kytee aina noita kohtaan.
Mutta kuitenkin. Ovathan nekin mahdollisia työnantajia. Holthoer ei paljoa katso kuka töitä tarjoaa, kunhan palkka tulee. Se ei pidä kaikista, mutta perheen elättäminen on tärkeämpää. Tosin jos työnantaj on kovin osaamaton, ei turkikas pelkää tuoda mielipiteitään ilmi.
Uroksen huomio ei herppaannu herkästi, se on myös hyvin kestävä ja urhoollinen. Turkikas ei vähästä hätkähdä, harvemmin isommastakaan. Taistelussa se pyrkii olemaan tarkka ja iskuissaan täsmällinen. Häviö ei ole kovin maukas asia Holtille purtavaksi ja saattaa kestää että se vihdoin suostuu astumaan sivuun.
Holthoerin puolelle voi kyllä päästä, mutta on oltava hyvin myötäilevä turkikkaan tapoihin. Uroksella on kykyä olla hyvin luotettava ystävä, tosin usein niille jotka ovat samanmielisiä sen kanssa. Se ei ole ehkä tosiaan se tunteellisin kaveri, mutta tarjoaa kyllä suoria mielipiteitä, jos ei halua kaunistelua.
Joskus saattaa uros kyllä naljailla jos sille päälle sattuu, sillä on varsin terävä kieli loppujen lopuksi.
Holthoer on vähän vaikea kaveri monin puolin, mutta kaiken kovuuden sisällä se kyllä välittää.
Jäyhä ja juro ovat varmasti sellaisia yksinkertaisia sanoja, jotka ensimmäisenä tulevat Holthoerista mieleen. Uros on vakava ja vähäpuheinen, sellainen joka sanoo jos on jotain sanottavaa, mutta muuten jättää turhat löpinät muulle väelle. Vaikka sanallinen anti voi joskus koiran kohdalla tuntua hieman köyhältä, helposti Holt kyllä ärähtelee ja komentaa muita. Vaikka se voi vaikuttaa hieman syrjäänvetäytyvältä, Holthoer haluaa aina olla tilanteiden tasalla ja niiden hallinnassa. Se voidaan helposti lukea ilonpilaajaksi - se on se vartija joka tulee tiuskimaan nuorille jotka pitävät hauskaa, uhkaa retuuttaa kotiin asti vanhempien nuhdeltavaksi. Sellainen dorka tyyppi, jota on varmasti nuorten myös hauska sekä helppo ärsyttää.
Holthoer haluaa olla hallinnassa, joten jos joku jotenkin alkaa riistäytyä käsistä, pyrkii koira tuomaan moiselle lopun saman tien. Koira ei yksinkertaisesti voi sietää ajatusta, ettei voi hallita kaikkea. Toki se ylempiään tottelee, mutta kotona helposti marisee ja äksyilee. Se kuitenkin helposti myös komentaa niitä jotka tuntee olevan alapuolellaan - oli se sitten tuntematon tai vaikka perheenjäsen.
Holthoer on perheellinen turkikas, mutta sanotaanko vaikka niin, että uroksen suhtautuminen perheeseensä on kovin monimutkaista. Holt välittää perheestään, ainakin omien sanojensa mukaan suuresti. Kuitenkin ennen puolison kanssa hankittujen pentujen syntymää tuli käytyä harhateillä, josta seurasi Saelion. Holt ei ole hyvä myöntämään virheitään, vaan helposti sysää ne muiden syyksi. Tässä tapauksessa syypäät olivat Saelion ja tämän emo. Äpäräpoikaansa Holthoer inhosi ja väheksyi näkyvästi, mutta jossain takaraivossa aivan pienenpieni isänvaisto on poikaa kohtaan kyllä - se vain ei koskaan tule esille.
Holthoer kantaa kortensa kekoon perheen vuoksi, lähinnä kaikki työ on perheen hyväksi. Holt on ankara isä, eikä se kaikkein lämmin puolisokaan. Kuitenkin koira mielessään vakuuttaa, että ankaruus on vain jälkikasvun parhaaksi - hänen pennuistaan ei mitään pullamössönuoria kasva. Kenties tämä kasvatus on osunut omaan nilkkaan niin Saelionin kuin Hakonkin kohdalla - molemmat nuoret ovat kääntäneet selkänsä isälleen ja muulle perheelleen. Holthoer ei ole iloinen asiasta, vaan haluaa raahata varsinkin Hakon takaisin ja opettaa pojalle paikkansa. Käytöstavat kun tuolla kyseisellä nuorelle ovat kovin hukassa.
Holt on itsepäinen kuin härkä, eikä ole kovin innokas muuttamaan tapojaan saatika mielipiteitään. Se voi helposti tehdä huonoja päätöksiä elämässään, mutta ei tosiaan suostu myöntämään virheitään.
Holthoer ei ole kovin hyvä ilmaisemaan tunteitaan. Se ajattelee kyllä, mutta ei pahemmin sano. Vihainen se kyllä osaa olla ja se onkin uroksen selkein ulosanti kaiken jäykkyyden keskeltä. Koko elämänsä uros on luottanut väkivallan kieleen, joten se tulee helposti ja vaivattomasti. Henkinen että fyysinen väkivalta on se, mihin koira tarrautuu ensimmäisenä jos jokin ei miellytä sitä. Perheenjäsenet ovat joutuneet kokemaan tuon, vaikka sen verran kohtelias Holt on ettei puolisoonsa fyysisesti koske moisella tavalla. Oma jälkikasvu on kuitenkin vapaata riistaa siinä mielessä. Holthoerista löytyy kyllä positiivisiakin tunteita, mutta harvemmin ne tosiaan tulevat esille. Joskus harvoin joku kehu saattaa kuulua turkikkaan suusta, mutta sekin pitää ansaita. Se rakastaa läheisiään, mutta ei osaa sitä sanoa. Suku on koiralle tärkeä, Alhavan nimeä se kantaa ylväästi. Mutta se myös odottaa, että muu perhe tajuaa suvun tärkeyden ja arvokkuuden.
Tarkkaavainen koira on, sekä vaativa. Niin itseään kuin muitakin kohtaan. Omalla tavallaan Holt on hyvin paljon perfektionista, eikä halua jättää mitään puolitiehen. Se on uuttera työntekijä, luotettava sellainen.
Pohjolan väellisiin Holthoer suhtautuu nihkeästi ja voi kaikessa hiljaisuudessa muille tavan turkikkaille noista mutista. Menneisyytensä myötä eritoten tulenväkeläisiä kohtaan Holthoerilla on negatiivisia tunteita. Sillä ei ole väkeläisistä mitään kaunista sanottavaa, palava raivo kytee aina noita kohtaan.
Mutta kuitenkin. Ovathan nekin mahdollisia työnantajia. Holthoer ei paljoa katso kuka töitä tarjoaa, kunhan palkka tulee. Se ei pidä kaikista, mutta perheen elättäminen on tärkeämpää. Tosin jos työnantaj on kovin osaamaton, ei turkikas pelkää tuoda mielipiteitään ilmi.
Uroksen huomio ei herppaannu herkästi, se on myös hyvin kestävä ja urhoollinen. Turkikas ei vähästä hätkähdä, harvemmin isommastakaan. Taistelussa se pyrkii olemaan tarkka ja iskuissaan täsmällinen. Häviö ei ole kovin maukas asia Holtille purtavaksi ja saattaa kestää että se vihdoin suostuu astumaan sivuun.
Holthoerin puolelle voi kyllä päästä, mutta on oltava hyvin myötäilevä turkikkaan tapoihin. Uroksella on kykyä olla hyvin luotettava ystävä, tosin usein niille jotka ovat samanmielisiä sen kanssa. Se ei ole ehkä tosiaan se tunteellisin kaveri, mutta tarjoaa kyllä suoria mielipiteitä, jos ei halua kaunistelua.
Joskus saattaa uros kyllä naljailla jos sille päälle sattuu, sillä on varsin terävä kieli loppujen lopuksi.
Holthoer on vähän vaikea kaveri monin puolin, mutta kaiken kovuuden sisällä se kyllä välittää.
Holthoer syntyi ja kasvoi Tapiolassa. Vanhempiensa ainoa pentu, sai Holthoer kyllä huomiota, mutta myös suuria odotuksia. Isä oli yhtä tulinen soturi kuin poikakin aikoinaan olisi. Äiti oli tiukka, mutta rakastava. Holthoerin tuli kantaa ylväänä sukunsa nimeä. Isä oli varsin ankara, opetti poikaansa tavoille. Selkäsauna ei ollut mitään tavatonta, jos poika teki tehneeksi jotain sopimatonta. Nuori turkikas oppi suhtautumaan isäänsä pelonsekaisella kunniotuksella, mutta myös äärimmäisellä miellyttämisenhalulla. Isä oli Holtin kaiken ihailun kohde, sellainen joksi nuori halusi kasvaa aikuisena.
Elämä sujui varsin mallikkaasti. Holt kohtasi väkeläisiä, piti noita kovin kummina, mutta piti myös etäisyyttä. Soturiksi Alhava kasvoi ja varttui, oppi teräaseiden käytön ja kuinka kantaa haarniskaa.
Kun Tapiolaan muutti toinen perhe, jossa oli kaunis nuori tytär, otti Holt asiakseen rakastua palavasti. Nuorikko liehitteli neitoa hyvän tovin, kunnes neito suostui ottamaan vastaan soturin sanat. Holt oli varma, että olisi onnellisin turkikas koko Pohjolassa, koko maailmassa!
Työt kuitenkin pitivät kiireisinä, eikä Holthoerilla ollut tuhottomasti aikaa viettää rakkaansa rinnalla. Isänsä kanssa uros toimi useimmiten, olivathan se varsin tehokas kaksikko.
Kerran oli tarkoitus jahdata tulenväkeläistä, joka oli omistaan irtaantunut ja vahinkoa tehnyt. Vaarallinen tehtävä, mutta niin kovin jännittävä.
Isä ja poika tavoittivat kohteensa ja taisteluhan siitä seurasi. Holthoer oli opetettu pärjäämään väkeläisiä vastaan, mutta tämä oli kovin itsepäinen ja raakalaismainen tapaus. Holt sai kuonoonsa kunnolla, pari arpea naamassa että jalassa on yhä muistona kokemuksesta. Karuin kohtalo oli kuitenkin isällä. Kuin ihmeen kaupalla saivat kaksi koiraa väkeläisen kaadettua, mutta isä oli taistelu tiimellyksessä ottanut enemmän iskua vastaan, myös poikansa puolesta. Turkki karrelle palaneena ja haarniska revittynä, isä kuoli siinä missä vihollinenkin. Siinä meni Holtin elämän tukipilari, niin hyvässä kuin pahassa.
Holt peri isältään puukon, josta tuli turkikkaalle kovin tärkeä.
Uros pääsi myös vihdoin asettumaan aloilleen rakkaansa kanssa, mutta huomasi pian että nuoruuden rakkaudenpalo sammui omalla kohdalla enemmän kyteväksi nuotiontuhkaksi. Kyllähän Holt yhä puolisoaan rakasti, mutta ei sillä samalla vimmalla kuin ennen.
Kenties se oli suurin syy, kun eräällä työmatkallaan uros kohtasi kovin viehkeän neidon. Vielä tänäkin päivänä Holthoer väittää että lemmenloitsut olivat syypää kohtaamiseen ja sen päätökseen, vaan sisimmissään taitaa uros tietää että itse valitsi sen polun.
Kuitenkin, oman puolison kanssa Holtille ilmaantui kolme poikaa, joista uros oli kovin ilahtunut. Perheonni ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Holthoerin yhden yön kohtaaminen törkkäsi poikansa Saelionin Alhavan perheen hoiviin. Holt kovin tulistui asiasta ja pian pikku Saelionista tuli häpeäpilkku koreaan sukuun. Puoliso oli niin kovin pettynyt Holtiin. Tämä kuitenkin halusi pitää perheensä koossa kaikesta huolimatta, mutta kaksikon välit kylmenivät huomattavasti.
Se miten Holt oli kasvatettu, mitä se oli kokenut, kenties purkaantui perhe-elämässä nyt samanlaisena kovakouraisuutena kuin miten uroksen oma isä oli sen kasvattanut. Etenkin Saelion oli isänsä kurmuutuksen kohteena, mutta saivat muutkin pojat osansa. Etenkin Hakon kanssa Holthoer oli enemmän kuin usein napit vastakkain.
Saelion lopulta lähti omille teilleen. Jokin hieman riipaisi Holthoerin sydäntä, mutta häpeä ja inho poikaa kohtaan olivat suurempia kuin moinen tunne. Joten Saelion sai mennä, eikä Holthoer lähtenyt perään.
Hakon kohdalla nuoren itsepäisyys ja tulisuus sen kun voimistuivat, nuorikko alkoi syyttää isäänsä perheen ongelmista. Holt ei moista arvostanut ja se raivo joka oli ennen kohdistunut eniten Saelioniin, alkoi siirtyä uhkaavasti kohti Hakoa.
Kerran kaksikon välille syntyi niin suuri sanaharkka, että se päätyi kunnon tappeluksi. Holthoer vimmoissaan antoi pojalleen kunnolla selkään, antaen tuolle muistoksi pari arpea naamatauluun. Kerrankin Holt kuitenkin tunsi selkeää häpeää tekemisistään, yritti myöntää virheensä, pyytää anteeksi. Mutta Hako otti ja lähti, vieden mukanaan Holthoerin haarniskan sekä perintäpuukon. Siihen loppui isän häpeä ja tilalle tuli taas palava kiukku.
Pian Hakon lähdön jälkeen, otti Holthoer oman perheensä mukaan ja muutti Rikalaan uuden alun toivossa. Holt haluasi paikata välejään puolisoonsa, sekä jäljellä olevaan jälkikasvuunsa, vaikka ei ole siinä kovin hyvä ollutkaan. Rikalassa Holthoer teetätytti itselleen uuden haarniskan sekä miekan, asettuen sitten myös vartijan töihin kaupungissa.
Harmaasta on tullut yleinen näky Rikalan kaduilla komentelemassa nuorisoa, mutta kyllä se muuallekkin kulkee.