Pohjola RPG:n säännöt

Nämä säännöt pätevät kaikilla Pohjolan alustoilla (foorumi, chat, Discord ym.) ja liittyneet jäsenet sitoutuvat noudattamaan niitä. Jos et hyväksy sääntöjä, et voi liittyä peliin.

Ylläpidon tavoittaa parhaiten Discordissa yksityisviestitse.

Ikäraja

Pelin alaikäraja on 13 vuotta. Tätä nuoremmat eivät saa liittyä peliin. Alaikäisillä pelaajilla tulee olla vanhempien suostumus.

Pelissä esiintyy toisinaan myös ikärajoitettua sisältöä, joka on selkeästi merkitty pelitopicin otsikkoon. Alle 18-vuotiaita ja muuten herkkiä pelaajia suositellaan välttämään merkittyjä sisältöjä.

Yleiset säännöt

1. Noudata netikettiä ja hyviä käytöstapoja. Kiusaaminen ja syrjintä on yksiselitteisesti kielletty. Mikäli törmäät Pohjolassa kiusaamiseen, syrjintään tai muuhun epäasialliseen käytökseen, ota yhteyttä ylläpitoon esimerkiksi yksityisviestillä.

2. Kopioiminen on ehdottomasti kiellettyä. Käytä vain omia hahmojasi ja ideoitasi. Jos käytät hahmon referenssikuvana jonkun muun piirtämää kuvaa, varmista, että sinulla on lupa sen käyttöön! Ylläpito pidättää itsellään oikeuden poistaa kopioitu materiaali Pohjolan alustoilta ilman eri ilmoitusta, jos väärinkäytöksiä ilmenee.

3. Käytä samaa nimimerkkiä kaikilla Pohjolan alustoilla. Jäljittämättömät tunnukset mm. chatissa voidaan poistaa ilman eri ilmoitusta. Nimimerkki kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja ilman erikoismerkkejä (elleivät ne kuulu nimimerkkiisi alunperin).

4. Henkilökohtaiset kahnaukset eivät kuulu Pohjolan yleisille kanaville (foorumi, chat, Discord-serveri). Muista pelaajista ei puhuta nimellä tai selkein viittauksin, ellei henkilön itse ole tarkoitus osallistua keskusteluun. Mikäli sinulla on palautetta johonkin tiettyyn henkilöön/pelaajaan liittyen, laita yksityisviesti ylläpidolle.

5. Jos muokkaat hahmosi esittelyä hyväksynnän jälkeen oleellisella tavalla, ilmoita siitä ylläpidolle.

Foorumilta löydät lisäksi täydentäviä ohjeita ja sääntöjä mm. roolipelaamiseen kohdasta "Ilmoitustaulu".