Rontti

Jos Rontilta riisuisi kaikki sen resselit ja remmit ynnä muut, jäljelle jäisi enää luikku ja sottainen sakaalinkuvatus. Rontti muistuttaa vähän iltahämärässä maahan piirtyvää varjoa. Kaikki sen piirteet ovat pitkulaisia ja kapeita. Rontti ei todellakaan näytä siltä, että painisi karhujen kanssa koskaan lähipäivinä. Sillä on kapoinen keho, takkuisen karvan peitossa. Sillä on kapeat sääret, jotka eivät ole kovinkaan pitkät, muttei töppöjalatkaan sentään. Keskivertoa pidemmät ehkä. Sen pää on pitkä ja kolmiomainen. Rontti on tavallaan hyvin epäterveellisen näköinen ilmestys, hontelon ruumiinrakenteensa kanssa. Sen kaula on varsinkin koomisen pitkä ja kapea kuin mikä. Ehkä lihaksikkain osa Rontista olisi kuitenkin sen jalat, sillä vaikkei ne kovin jykeviltä näytäkään, Rontti on melko oiva juoksemaan. Se on hyvin jänteikäs ja kestävä, vaikka niin ällöttävältä näyttääkin. Rontin käpälät ovat pienet ja litteät, kuin terävät piikivet. Sen kynnet ovat lyhyet ja mustat. Myös sen polkuanturat ovat mustat.

Rontin häntä on yllättävän lyhyt sakaalille, yltäen alhaalla ollessaan vain Rontin kintereisiin. Se ei ole mikään tuuhea puuhka toisaalta, vaan tasapaksu pötkylä takkuista karvaa.

Lämpimistä oloista kun on kotoisin, Rontin turkki on melko lyhyttä. Se ei todellakaan vedä vertoja pohjoisten susien kolossaaleille karvamassoille, vaan jättää paljon toivomisen varaa nyrhityllä pituudellaan. Turkistaan huolehtiminen ei myöskään ole koskaan ollut Rontin heiniä ja näinpä sen musta turkki sojottaa sinne tänne, takkuisina, mattaisina klimppeinä. Vaikka Rontilla onkin paksu pohjavilla, on sillä ehdottomasti tukalat oltavat pohjoisen kylmässä talvessa, mikäli suojautuu vain omalla turkillaan. Sen turkki on pidempää rinnan kohdalta, kintereistä, selästä ja hännästä. Tämäkään pituusero ei tee paljoa lämmöneristystä, vaan lähinnä on siellä sojottaakseen sotkuisesti.

Rontti on kokonaan musta, lukuun ottamatta joitain leveitä laikkuja sen kehossa, jotka ovat harmaita. Sillä on yläselässä, molemmissa takareisissä, sekä hännän päällisellä puolella harmaat laikut, joita reunustaa tumma, musta karva. Harmaaseen turkkiin on sekoittunut mustia pilkunomaisia juovia.

Arpia on Rontilla vain yksi, mutta se onkin aika huomattava. Siltä on palanut nahka selkänsä päältä, ja turkki sen mukana. Haveri on rajoittunut selän puolivälistä melkein hännäntyveen ja on melko leveä. Se on suurinpiirtein soikion muotoinen, muttei tismalleen ja sen ympärillä on pienempiä kohtia, missä on arpikudosta, sekä kaljuuntuneita länttejä. Itse nahka palovammassa on hyvin kuivaa ja rohtunutta. Vaikka vamma on saatu pitkän aikaa sitten, on iho edelleen punertava ja loukkaantuneen näköinen. Se on menettänyt lähes kaiken kimmoisuutensa, ja tuntuu hyvin nahkaiselta koskea. Ronttia hävetti kalju takamuksensa niin paljon, että se tatuoidutti kohtaan suuren mustekalan.

Rontin kuono on hyvin suippo ja sen leukaperät kaartuvat hyvin loivasti. Sen otsapenger on hyvin jyrkkä ja lyhyt. Sen kulma on hyvin voimakas. Silmät jäävät melkein kulman alle. Silmät ovat Rontilla vinot, melkein sirppimäiset ja veikeän näköiset. Silmät ovat sillä myös hyvin tummanruskeat. Kuono on melko pitkä ja sen päässä on pikimusta kirsu, jota ympäröivät lyhyet, mustat viikset. Rontilla on hyvin iso suu ja kapea kieli. Sen hampaat ovat melko hyvässä kunnossa (paria tapausta lukuunottamatta), sen alati jäystettyä kaikenlaista kepukkaa ja kaiveltuaan hampaankolojaan. Rontin ylempi vasen kulmahammas on mennyt niin huonoksi, että se on päällystetty raudalla, jotta Rontti voisi purra sillä edelleen. Rontilla on myös oikealla puolella suutaan alhaalla oleva kulmahammas lohjennut hyvin rosoisesti. Nämä kaksi elementtiä tekevät sen hymystä melko omaperäisen. Rontin korvat ovat isot ja leveät, kuten sakaaleilla tuppaa olemaan ja niiden sisustat ovat täynnä pehmeää, untuvamaista karvaa.

Rontin ominaistuoksu on jotenkin rautainen, kuin kolikot, joita on pyöritelty hikisessä kourassa. Pippuriseen aromiin sekoittuu sen nahkaisten varusteiden haju. Rontin henki haisee aamuisin pahalta, vaikka hajun ikävyys riippuu paljolti siitä, mitä se on syönyt.

Varusteina Rontilla on enimmäkseen nahkaa. Sillä on yllään nahkaremmi, johon on kiinnitetty sen puukon tuppi. Nahkaremmi toimii siten, että se on yhdistetty luusta muotoiltuun, pyöreään rinkulaan, joka on Rontin vasemman etujalan lapaluuta vasten. Rinkula on melkein kokonainen ympyrä, mutta sen terävät päät eivät yhdisty, vaan sojottavat vastakkaisiin suuntiin. Nahkaremmi on pujotettu rinkulaan, tuotu Rontin niskan takaa, sen eturinnan ympäri ja pujotettu jälleen luurinkulaan. Luurinkulassa on vielä yksi ainoa remmi, joka on pujotettu alas Rontin vasenta jalkaa pitkin. Remmin päässä on soljella kiinnitettävä nahkainen kaistale, joka on kiinnitetty visusti Rontin jalan ympäri, jossa on ommeltuna kiinni sen nahkatuppi. Tupissa on aina Rontin puukko, ellei se ole käytössä tai esimerkiksi hukassa. Rontin oikealla puolella kulkevaan remmiin saisi kiinnitettyä jotain, kuten pienen taskun taikka tupin, mutta se ei ole vielä hankkinut mitään, mitä kiinnittää siihen.

Rontilla on myös takajaloissaan kiinni nahkaremmeillä varusteita. Sillä on molemmissa reisissä niiden ympäri menevä remmi, joka on suljettava pienellä soljella. Oikeassa reidessä on kiinni pieni laukku, vasempaan on liitetty Rontin sarvesta koverrettu tuoppi. Remmit ovat kiinni toisissaan niihin liitetyllä vyöllä, joka menee yli Rontin selän, aivan sen palohaavan alapuolelta. Viimeinen pieni taskulaukku on Rontilla kiinni sen vasemman takajalan kintereen alapuolella. Siellä Rontti säilyttää kaikenlaista pientä, mielenkiintoista silppua.

Ehkä kuitenkin mielenkiintoisimmat asusteet Rontilla ovat sen jykevät nahkapannat, toinen sen kaulan ympärillä ja toinen sen hännänpään. Rontin kapeaa kaulaa lämmittämässä ja varjelemassa on erittäin paksu ja raskas nahkapanta. Panta peittää koko Rontin kaulan, se on niin leveä, että se on suljettava kahdella soljella. Pannan sisusta on vuorattu paksulla valkealla turkilla, joka tursuaa pannan päädyistä ulos. Samantapainen panta on Rontin hännässä, tässä toisaalta ei ole vuorausta, eikä sillä vaikuta olevan mitään käytännöllistä tarkoitusta myöskään. Panta puristaa Rontin häntää niin, että sen turkki tursuaa sen alta villiintyneesti. Hännän pannan voi sulkea rautaisilla hakasilla.

Jos Rontin voisi rinnastaa johonkin ruokaketjun osalahkoon, voisi osuvimman vertauksen tehdä raadonsyöjiin. Rontti on välistävetäjä, eikä se ole myöskään suuri oikeuden puolustaja. Tästä huolimatta mikään ovela vanha kettu tai teräväkielinen hurmuri se ei ole. Tavallaan hyvin rosmomainen, mutta tietää silti, mikä on todella väärin tai oikein. Rontti saattaa pihistää jotain, jos uskoo ettei jää kiinni, mutta se ei esimerkiksi varastaisi nälkää kituvien pentujen ainoaa ateriaa. Tai jos niin tekisi, joutuisi hyvittää tekonsa, ettei katuisi koko loppuelämäänsä.

Rontti on kunnianhimoinen ja tavallaan voitonhimoinen. Se mielellään lähtee kilpasille muiden kanssa ja ottaa haasteet vastaan, ellei sitä laiskota. Rontti on melkoinen huimapää, mikäli sillä tuulella on. Se on helppo saada projekteihin ja uskomattomiin suunnitelmiinkin mukaan. Sen mitä tekee, ei tarvitse olla kauhean rakentavaa, kunhan se on jännittävää. Kaikenlaisissa pienissä tehtävissä sun muissa missioissa Rontti on kuin pieni duracell pupu. Se rakastaa arvaamattomuutta. Tavanomaiset ja arkiset askareet eivät innosta Ronttia, se ei mielellään puunaa mitään. Edes omasta hygieniastaan se ei pidä pahemmin huolta. Rontti on nuori, ja tämä ilmeneekin sen kärsimättömyydessä. Tylsyys tai mikään, minkä se voi laskea tyhjänpäiväiseksi on täyttä ajanhaaskuuta. Tämä on Rontin laiskempi puoli, sillä joskus sitä tosiaan laiskottaa monenmoisetkin asiat. Mikäli mahdollista, se yrittää mennä sieltä mistä aita on matalin. Rontti saattaa mielellään kääriä voittoja jonkun toisen kustannuksella, eikä sitä jaksa kiinnostaa asian moraaliset ongelmat. Jos jollain on sille osoitettua kritiikkiä, saattaa se vain nakella niskojaan ja syljeskellä kattoon. Pieni liero se jaksaa joskus olla, kiemurella vastuusta ja paeta seuraamuksista kuin koira veräjästä.

Rontti ei suutu kauhean helposti, mikä on kummallista, sillä tuolla on paljon nasevaa sanottavaa. Sitä ei ole lähes yksikään nähnyt tosissaan suuttuneena, sillä Rontti on tavallaan hyvin välinpitämätön ympäröiväänsä maailmaa kohtaan. Rontti osaa nauraa itselleen ja on muutenkin aika humoristinen tyyppi, joten sen on helppo haukotella vastaan jonkun haukkumista. Täytyy vetää aika henkilökohtaiset asiat peliin, jos Rontilta tahtoo saada reaktion. Rontti on tavallaan ehkä hieman nihilistinen ja sarkastinen, kokee ainakin itse olevansa pragmaattinen, eikä kaihda kyseenalaisempiakin keinoja saada mitä havittelee. Se on nauravainen, rakastaa vitsejä ja piloja, ja varsinkin tyyppejä, jotka eivät ota elämää liian vakavasti. Nähdessään jotain hullunkurista tai kuullessaan oivan kaskun, Rontti räkättää verrattomaan tapaansa, joka nopealla luonteellaan muistuttaa tikan nakutusta.

Oikea heikko kohta Rontille on tunteet. Se ei osaa käsitellä omiaan, eikä toisten tunteita, eikä tiedä miten niihin pitäisi vastata. Sitä ei ole kasvatettu yhtään siihen malliin. Siksi Ronttiin on helppo vedota tunteilla. Se häkeltyy ja hätääntyy henkilöistä, jotka pystyvät ilmaisemaan tunteitaan avoimesti. Sellainen saattaa säikäyttää Rontin, jopa ärtymykseen asti. Perusteluina Rontti kuuntelee logiikkaa yli tunteiden, mutta ei voi sille mitään, että on usein itkevien pentujen vietävissä.

Rontti tykkää kuulla uusia asioita, enimmäkseen jännittäviä tai vauhdikkaita sellaisia. Se mielellään oppii uutta ympäristöstään, mikäli se ei ole liian kuivaa kuultavaa. Rontilla on suhteellisen edistyneet sosiaaliset taidot, mutta se ei osaa käyttäytyä hienostuneella tavalla ja kokee moisen melko naurettavaksi, ja ironisesti - ei omalle arvolleen sopivaksi.

Rontti tykkää valehdella yleensä, mikäli on kyse harmittomista jutuista. Se tykkää aiheuttaa hälyä ja saada kauhistuneita reaktioita irti muista. Se naurattaa sitä suuresti.

Vaikka se niin tykkääkin ilkeillä, varastella tai tuottaa muille harmia, ei Rontti kohdista sitä kehenkään henkilökohtaisesti, ellei kyseessä ole joku kauna jota se kantaa. Tuntemattomien niskaan Rontti ei toivo pahaa, jos et tee sitä kohtaan mitään pahaa, se ei koe sinua viholliseksi. Tässä asiassa Rontti yrittää olla hyvin tiukka. Se kokee, ettei ole sen paikka luetella mikä tässä maailmassa on oikein ja väärin, eikä se tykkää tuomita tai sättiä muita. Se ei ole sen asema. Rontti ei tykkää auktoriteeteistä, eikä myöskään itse tahdo olla sellainen. Mutta mikäli sille tarjoaa hyvää sopimusta, voi Rontti mielellään ruveta käskyläiseksi. Vaikka se ei tykkää auktoriteeteistä, se kuitenkin on valmis hyväksymään (vaikkakin haikeasti) sen, että maailman järjestys nyt vaan on sellainen - muut ovat johtajia ja toiset tekevät mitä käsketään.

Tästä huolimatta Rontti ei ole kauhean uskollinen. Se on oman tiensä kulkija, eikä välitä muiden eläinten kumppanuudesta. Tämä johtuu enimmäkseen vain siitä, ettei tuo ole tuttua sille. Se ei myöskään ole koskaan rakastunut. Siksi se ajattelee olevansa järkähtämätön tunteissaan, autuaan tietämätön ja naiivi siitä, miten kokematon oikeasti on.

Sosiaalisista taidoistaan huolimatta Rontti on henkisesti hieman alikehittynyt, sillä on koko elämänsä vain juoksennellut sinne tänne maineen ja mammonan perässä, eikä ole koskaan pysähtynyt miettimään omaa elämäänsä ja identiteettiään. Se ei osaa keskustella rakentavasti tuntemuksistaan, ja tuntee itsensä hulluksi jos edes yrittäisi. Joskus todellisuus juoksee sen kiinni ja se kokee yksinäisiä, itkuisia öitä ongelmien parissa, joita ei ymmärrä taikka osaa ratkoa.

Kauempaa idästä, eräästä kaupungista, sakaalien sun muiden koiraeläinten yhteisöstä on Rontti kotoisin. Sillä ehkä oli perhettä, ehkä ei, mutta Rontti muistaa aina asuneensa pienessä orpokodin tapaisessa kommuunissa. Muuta se ei muista, eikä se ole koskaan ratkonut taustaansa pahemmin. Yksinäinen Rontti ei koskaan ollut. Orpokodissa oli aina paljon muita nuoria ja pentuja, joiden kanssa Rontti saattoi rellestää, naureskella ja tapella, tai milloin mitäkin. Orpolaan kerättiin taustaan katsomatta kaikkia heitteille jätettyjä pentuja, jottei niistä kasvaisi yhteisölle tulevaisuudessa ongelma.

Nuoruus tällaisessa paikassa, kuten arvata saattaa, ei ollut ruusuilla tanssimista, mutta Rontista ei oikeastaan koskaan tuntunut siltä, että se tarvitsisi mitään. Resursseja oli yleensä riittävästi, eikä niistä tarvinnut tapella. Ellei sitten kyseessä ollut joku erityisen herkullinen ja mehevä koipi, saattoivat nulikat joskus riidellä siitä. Mutta noin ylimalkaisesti, Rontti ei nähnyt nälkää.

Rontti sai nimensä orpokodista, ehkä enimmäkseen harvasanaisen, keppostelevaisen ja kakaramaisen luonteensa ansiosta. Tai ehkä rääsyisen olemuksensa. Pennut nimettiin vain yksinkertaisin sanoin, jotka ensimmäisenä tulivat orpolan pitäjille mieleen, jotta niille olisi jokin tunniste. Rontin parhaat kaverit olivat Sammakko, Öykkäri, Mato sekä Väärä. Kavereita Rontilla oli aina paljon menevän luonteensa vuoksi. Vaikka Rontti ei aivan nuorena paljoa puhunutkaan, se oli aina täysillä mukana ja usein hyvin uhkarohkea. Siksi se oli suosiossa monien muiden räkänokkien keskuudessa. Läheisiä ystäviä Rontilla toisaalta ei ollut. Oli hyvin raskasta elää niin, ettei ollut ketään kehen oikeasti luottaa.

Kun Rontti vanheni, se kavereineen pistettiin auttamaan orpolassa askareissa sun muissa. Rontti oli surkea siinä, sillä ei ollut mitään auktoriteettia pentujen yli, eikä se osannut sanoa niille vastaan, koska sitä ei kiinnostanut. Lopulta Rontti ei enää jaksanut ainaista pentujen jälkien siistimistä ja päätti etsiä yhteisöstään muuta tekemistä.

Rontti yritti aloittaa siitä, mistä tykkäsi. Se tykkäsi välillä lähteä juomaan kavereidensa kanssa, se tykkäsi uhkapelata… Se ei oikeastaan tykännyt tehdä mitään rakentavaa. Eräänä päivänä se huomasi kotikaupunginsa torilla kiertelevän metsästäjän, joka kantoi juuri tuotteitaan. Rontti kiiruhti ihaillen kookkaan uroksen perään ja alkoi ärsyttävän kakaramaisesti utelemaan ja kinumaan. Uros, jonka nimi oli Eebel, suhtautui ensin Ronttiin ärtyneesti ja tiuski, mutta lopulta suostui ottaa Rontin mukaan metsään kanssaan. Uroksella ei ollut omaa perhettä, eikä läheisiä, ja (kuten Rontista vanhempana kehkeytyisi) se oli melkoinen oman tiensä kulkija. Ei aivan erakoitunut, mutta melkein. Hälisevä nuori jatkuvasti vieressä oli omituinen lisä arkipäivään, ja näillä kahdella kesti hetki, ennenkuin ne saivat dynamiikkansa toimimaan. Rontti oppi metsästäjältä paljon (silloin kun jaksoi kuunnella), varsinkin luonnosta ja miten siellä liikutaan ja miten saaliita jäljitetään. Rontti tykkäsi jahdata saaliita, mutta koki sen tavallaan liian yksitoikkoiseksi. Se ei haastanut tarpeeksi, ja siinä piti olla niin kauhean kärsivällinen joskus. Rontti myös tykkäsi enemmän kaupungista ympäristönä. Parasta oli se, kun kaikki oli myyty ja Eebel keräsi voittojaan mustekalakuvioiseen rahapussiinsa. Mustekala oli täkäläinen varakkuuden ja valmiuden merkkieläin. Se oli monine lonkeroineen näppärä, mutta silti harvinainen ja näyttäytyi vain valituille. Rontti kerran harkitsi ääneen kaupungilla jos varkaaksi ryhtyminen olisi vaihderikkaampaa ja sai siitä hyvästä Eebelltä korvatillikan. Eebel ei aikonut antaa oppitunteja jollekin roistolle.

Rontti oli eräs, harmiton syyspäivä metsällä Eebelin kanssa liikkeessä. Se oli jäänyt Eebelistä vähän jälkeen, kun oli harhaantunut pienestä purosta, ja jäänyt luvattomalle juomatauolle. Jolkotellessaan Eebelin perään Rontti näki liikettä ryteikössä. Kuolleiden lehtien ja paljaiden oksien läpi näki selkeästi kaksi sakaalinpentua, jotka kulkivat lannistuneina. Rontti oli hämmästynyt, sillä ne olivat aika syvällä metsässä, joten päätti hyväntuulisesti mennä jututtamaan näitä kahta.

Pennut olivat orpoja, kuten Ronttikin oli ollut, ja nälissään ja kylmissään. Ne eivät suostuneet palaamaan kaupunkiin, sillä tahtoivat elää oma-aloitteisesti ja vapaasti. Rontti näki niissä osan itseään. Se tahtoi antaa pennuille valmiuden elää itsenäisinä, kuten se itsekin halusi. Näinpä se lahjoitti tulentekovälineensä pennuille ja heitti hyvästinsä. Se sai metsästäjän lopulta juostua kiinni ja päivä oli hyvä. Rontti oli todella iloinen, että oli päättänyt antaa välineensä pennuille, vaikka joutuikin kertomaan Eebelille hukanneensa ne ja sai siitä moitteet. Työskennellessään Eebelin kanssa Rontti hankki suurimman osan nahkavarusteistaan pikkuhiljaa, pantojaan lukuunottamatta.

Tässä vaiheessa elämää alkoi Rontin kunnianhimoisuus kehkeytyä. Se kävi yhä malttamattomaksi ja tahtoi nähdä maailmaa tai tehdä mitä sitä huvitti. Sen välit Eebelin kanssa eivät koskaan olleet olleet erityisen lämpimät, mutta nyt Rontti alkoi yhtä entisestään etääntyä Eebelistä. Eräänä päivänä se tapasi kaupungin liepeillä karavaanillisen kettuja, jotka olivat kaikki varsin hilpeitä. Rontti joi niiden kanssa illan, ja melkein oli lähteä niiden mukaan maailmalle, kunnes Eebel yllätti sen ja muistutti niiden metsästysreissusta. Rontti vastahakoisesti jätti ketut.

Seuraava päivä metsällä meni hieman hullunkurisesti. Riistaa löytyi metsästä ihan hyvin, vaikka kuivien lehtien päällä käveleminen olikin hieman haastavaa, sillä ne raksuivat sakaalien painon alla. Keskipäivän jälkeen, alkoi tilanne muuttua. Eläimiä alkoi juosta Rontin ja Eebelin ohi vaikka millä mitalla. Lintuparvet lensivät taivaan halki pakoon savua. Näytti siltä, että jokin osa metsää oli syttynyt palamaan. Tilanne ei näyttänyt vakavalta, Eebel ei ollut kauhean hätääntynyt, joten ei Ronttikaan. Joku pieni metsäpalo vain. Asia olisi sivuutettu ja Eebel olisi vaatinut niitä jatkamaan vastakkaiseen suuntaan, ellei tulipalon suunnalta olisi kuulunut huutoa. Vaikka Rontti olisi mielellään ollut välittämättä asiasta, sankari kun se ei lainkaan ollut, oli vanhempi uros varsin oikeudenmukainen tyyppi. Rontin oli vain pakko juosta perässä, kun Eebel riensi paikalle katsomaan mistä kiikasti. Ahdingossa olivat kaksi pentua, varsin tutut Rontille, vaikkakin jo vähän ajan takaa. Ne olivat tunkeneet itsensä suuren siirtolohkareen koloon, mutta näkyi selkeästi, että toinen oli saanut karmean näköisiä vammoja tulesta. Pennuilta lähtisi taju pian. Metsästäjä toimi heti, Rontti oli niin epävarma, että toimi hyvin kankeasti. Se tiesi, että tässä tapahtumassa ehkä oli jonkinlainen syy-seuraus löydettävänä. Kun Eebel ja Rontti yrittivät saada pentuja suojaan, Rontin selkään tarttui tuli. Jostain läheisestä pudonneesta oksasta tai muusta, mutta Rontin nahka paloi aivan pilalle, ja turkki sen mukana. Vaikka kukaan ei menehtynyt, toinen pennuista oli vammautunut vakavasti koko loppuiäkseen. Eebelille selvisi, että pennut olivat aiheuttaneet tulipalon itse, sillä eivät olleet osanneet hallita tulta ja olivat leikkineet sillä. Seuraava kysymys olikin, kuka niille oli tulentekotarpeet antaneet.

Rontti aavisti, että olisi sen vuoro poistua näyttämöltä. Se nilkutti henki vinkuen ja selkä märkien pois, vähin äänin, eikä koskaan palannut. Se etsi käpäliinsä sen karavaanillisen kettuja ja lähti pikaisen ensiavun jälkeen niiden mukana pohjoiseen, eikä koskaan katsonut taakse. Olihan se hölmöä tavallaan, että olettaisi heti kaikkien syyttävän Ronttia vahingosta, mutta tällainen oli Rontin luonne. Se oli pitkään toivonut pois, se ei tuntenut ympäristöään kodikseen, se kaipasi jotain hauskempaa, se tunsi syyllisyyttä, eikä tahtonut joutua vastuuseen siitä, joten se livahti pakoon. Lisäksi sen selkä oli nyt kaljuuntunut, näytti sekä haisi vastenmieliseltä. Siinä oli punaisia, märkiviä länttejä, ja se hilseili ja kutisi karmealla tavalla. Rontti oli aivan murheen murtama.

Kettujen kanssa liikkuminen oli jännittävää, mutta yksinäistä. Rontti ei koskaan tuntenut olevansa oikeasti porukassa jäsen. Sillä ei ollut oikeastaan mitään sanottavaa, se vain kulki perässä ja teki silloin tällöin jonkun nasevan kommentin. Ketut yllyttivät Ronttia tekemään kaikenlaista ikävää, mistä Rontti ei ollut kauhean pahoillaan, mutta joutui välillä sen vuoksi ongelmiin. Rontti vietti pitkään kettujen kanssa, noin vuoden he kiertelivät, suunnaten jatkuvasti kohti pohjoista. Rontti kuuli yhtä sun toista muilta kulkureilta, majataloista ja tuvista. Myöskään Pohjolan eri nähtävyydet eivät olleet sille tuntematon kertomus. Näihin aikoihin Rontti varasti pantansa, joita pitää kaulassaan ja hännässään. Ne eivät olleet sille oikeaa kokoa, mutta kylmät säät alkoi hyytämään Rontin kapeaa kaulaa ja varsinkin öisin sillä oli tukalat oltavat.


Kun karavaanarit kulkivat läpi eräästä kaupungista, päättivät he tutkia paikan pimeitä, likaisia kujia. Paikalta löytyi eräs susi, joka oli erittäin valmis palkkiosta tatuoimaan Rontin selkään arven päälle jotain. Rontti pyysi siihen suurta mustekalaa. Tatuointi oli inhottava ja osittain tulehtui, eikä Rontti muistele tapausta aivan onnistuneena päätöksenä, mutta tykkää kyllä grafiikasta.

Mikä katkaisi kamelin selän oli se päivä, kun ketut yllyttivät Ronttia varastamaan eräältä korusepältä. Tämä oli hieman pienempi kaupunki, melkein kylä, missä suuri määrä väkeä oli kokoontunut torille myymään ja ostamaan. Eräs koruseppä oli asetellut tuotteensa melko houkuttelevasti, sen suurin ja kallein arvoesine keskellä. Se oli suuri rintaneula, joka kuvasti oksalla istuvaa sammakkoa, johon oli upotettu kaiken maailman jalokiveä. Rontti suostui lopulta, mutta ei onnistunut tietekään ja jäi kiinni. Rontti vangittiin, mistä ketut olivat pahoillaan, mutta sanoivat jatkavansa matkaa. Rontti oli pöyristynyt, mutta lopulta vain tympääntynyt. Pitäkööt tunkkinsa, oli sen ajattelumalli. Päästyään vapaalle jalalle Rontti jatkoi matkaansa yksin, mutta ilman mitään järkevää suuntaa. Jotain polkua se yritti seurata, kunnes tapasi jotain matkalaisia ja kysyi niiltä, minne ne olivat suuntaamassa. Rikalaa kohti kuulemma. Rontti ei vitkastellut vaan lähti itsekin harppomaan sinne. Rikalaan saavuttuaan oli Rontin olo jo paljon kotoisampi. Nyt sen olisi vain löydettävä jokin tapa ansaita tienestiä, eikä vain oleskeltava tyhjänpanttina.