Ainut

Rontti: Tapasi kerran. Mukava uros, joka osoittautuikin kurjaksi varkaaksi jättäessään oluensa maksamatta! Ainut tapaisi silti mielellään uroksen uudelleen, sillä pitää tätä yhä kiehtovana.
Ruoto: Tapasi kerran. Ainut luuli Ruotoa vain vähän hölmöksi, mutta erehtyi pahasti. Se säikähti suunnattomasti uroksen ärhentelyä ja pelkää tätä nyt kuollakseen.
Izar: Tavannut muutaman kerran, osti tältä viittansa. Mukava, luotettava ja rauhallinen uros.



Ainut on hoikka, sievä neito, joka kantaa itsensä hillityn huomaamattomasti. Työskennellen vietetty elämä on jäntevöittänyt ja sitkistänyt teräväpiirteistä neitoa. Se ei ehkä voita muita voimassa, mutta kestävyydessä kyllä. Vikkeläkin se on pitkine jalkoineen. Harmillisesti Ainut on sattunut perimään isänsä huonon selän, joka kipuilee aika-ajoin.

Neidolla on kiilamainen kallo ja kapea kuono. Kehon terävät piirteet näkyvät kasvoissakin selkeinä poskipäivä ja terävinä, kapeina korvina. Vasemmasta korvasta sattuu tosin puuttumaan kärki. Silmät Ainutilla ovat kamalan surumieliset pitkien ripsien takana.

Metsänväkeläisellä on ohut turkki, joka pysyy lähes suorana silloinkin, kun kasvaa pitkäksi. Ja pitkäksihän se kasvaa kaulalla, niskassa, vatsan alla ja hännässä. Muualla Ainutilla on vain lyhyt, tiiviisti kehoa myötäilevä turkki. Laadultaan kaikki karva on liukasta, mikä auttaa sen puhtaana pitämisessä. Piialle kun ei ole aikaa joka välissä siistiä itseään.

Väritykseltään Ainut vastaa jonkin verran meidän suttamme. Sen pohjaväri on hyvin vaalea ruskea, miltei valkoinen, jonka päälle kasaantuu monia harmaan ja ruskean sävyjä. Väritys tummuu asteittain ylöspäin mentäessä. Korvien takana, sekä kaikissa jaloissa on poikkeavasti oranssinruskeaa, joka haipuu nätisti muiden värien joukkoon. Anturat sekä kirsu ovat lämpimän ruskeat ja silmät hailakan vaaleanpunaiset.

Otsallaan Ainutilla on metsänväen verestä kielivät vihreät täplät. Sen niskasta kasvaa kaksi visakoivua, jotka kasvavat kaarina lapoja pitkin kohti kaulaa. Niiden lehdet vaihtuvat vuodenajan myötä, kuten koivulla kuuluukin.


Ainut on varsin sosiaalinen tapaus, vaikkakin rauhallinen. Neito ilahtuu aina kovasti seurasta ja livahtaa tilaisuuden tullen itsekin muiden seuraan. Koskaan se ei silti riehumaan ylly. Se rakastaa vain keskustella ja kuunnella. Ainut pysähtyykin usein vaihtamaan edes pari sanaa tutun kasvon kanssa kaduilla ennen kuin kiirehtii töitään jatkamaan. Hyvätapaisena neitosena se osaa kuitenkin poistua kohteliaasti seurasta, mikäli sitä ei kaivata.

Piikatyttö osaa olla yllättävän topakka, jos töistä puhutaan. Ainut ei katso hyvällä, jos joku lusmuilee töissään. Eikä haittaa, vaikkei tuo olisi piika tai renki! Ainutin löytää aivan varmasti joka päivä kaupungilta patistamasta muita töihin omien töidensä lomassa. Sille on hyvin tärkeää suorittaa kaikki työt kunnolla, eikä vain hutiloida ja juoksennella sitten iltaisin juhlimassa. Ikävä kyllä kaikki eivät aina arvosta työnarkomaanin patistelua.

Topakkuudesta huolimatta piika on vähän arka. Se ei oikein viihdy suuren joukon keskellä tai huomion keskipisteenä. Myös väkivaltaiset ja epävakaan oloiset turkikkaat ajavat Ainut kauas itsestään. Epämiellyttävissä tilanteissa piika pyrkii pakenemaan paikalta kohteliaasta ja hakemaan jonkun toisen hoitamaan tilanteen.

Ainutilla, kuten kaikilla, on myös huonompi puoli itsessään. Se pelkää fyysistä kipua ja vakavia seuraamuksia, joten se on ryhtynyt jo lapsena kylmäpäiseksi valehtelijaksi. Piikatyttö on aivan valmis laskettelemaan surutta suuriakin valheita, jos vain pystyy sillä säästämään itsensä tai hyvän ystävänsä. Neidon omatunto kalvaa sitä kyllä, mutta se ei pysty lopettamaan pahaa tapaansa.

Neito on omista valheistaan huolimatta herkkäuskoinen. Se uskoo kevyesti, jos joku kertoo sille uusia taruja tai tarinoita jostakin. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Ainut oppisi uuden tavan tai vaihtaisi tavanomaista reittiään, koska joku kertoi sille typerän tarinan. Erityisesti uskontoon liittyviä asioita piialle on helppo syöttää.



Ainut syntyi yksinäiselle neidolle kevään koittaessa Rikalan mailla. Äiti ei tiennyt tyttärensä isää, eikä tahtonutkaan tietää. Se ei tahtonut lastaankaan, ainoata tytärtään. Emo pelkäsi kamalasti, mitä turkikkaat sanoisivat sen yllättäen ilmestyneestä, isättömästä pienokaisesti. Tytär veisi äitinsä ja sukunsa maineen, jos paljastuisi. Pentu itsekin olisi tuhoon tuomittu, varmasti olisi.

Emo tiesi, ettei sillä olisi sydäntä tappaa pienokaistaan, joten se keksi toisen, epätoivoisen suunnitelman. Se sattui tuntemaan vanhan lesken satamasta, joka oli joskus saapunut ulkomailta, eikä omistanut yhtään omaa lasta. Ei ainakaan Rikalassa tunnettua lasta. Äiti päätti, että kuljettaisi yön hämärissä Varpuseksi nimetyn pennun leskelle ja pyytäisi tätä ottamaan tytön omakseen. Silloin pääsisi pennun äiti vapaaksi taakastaan, mutta tytär saisi mahdollisuuden onnelliseen elämään. Ja niin äiti sitten teki.

Nuoruutensa nähnyt leski ihmetteli kovasti, kun tuttu nuori turkikas ilmestyi sen ovelle eräänä iltana pimeän tultua. Sillä oli kuitenkin hyvä sydän ja se laski hätääntyneen nuoren sisään kotiinsa enempiä kyselemättä. Silloin Varpusen emo laski lapsensa lesken eteen ja kertoi kyynelsilmin koko tarinan isättömästä lapsestaan ja omasta hädästään. Äiti pyysi epätoivoisena leskeä ottamaan lapsena hoitaakseen. Se pyysi myös, että leski veisi salaisuuden Varpusen oikeasta suvusta mukanaan hautaan asti. Tyttären ei tarvitsisi tietää, miten sen oma äiti oli sen hyljännyt.

Ensin järkyttynyt leski sätti nuorempaansa tämän typeryydestä ja ihmetteli, miten tämä oli edes mahdollista. Miten kukaan saattaisi hyljätä lapsena? Emon kyyneleet kuitenkin lepyttivät sen ja se suostui lopulta. Se otti Varpusen omakseen ryhtyen punomaan tälle valheellista menneisyyttä. Leski nimesi tytön uudestaan Ainutiksi kertoen tälle, että tämä oli sen oman tyttären tytär ja lähetetty tänne maaseudulta perheen vaikeuksien vuoksi. Todellisuudessa leskellä ei ollut ikinä ollut yhtään omaa lasta edes maalla. Ainut ei koskaan epäillyt mitään.

Neito kasvoi hyvissä oloissa ottoäitinsä tykönä. Se sai seikkailla Rikalassa mielin määrin, kunnes oli tarpeeksi vanha oppimaan jotakin. Silloin leski opetti sille kaikenlaisia hyödyllisiä ja tavanomaisia taitoja, joita Ainut elämässään tarvitsisi. Se piti silti lupauksensa, eikä kertonut neidolle tämän menneisyydestä.

Varttuessaan Ainut vietti paljon aikaa piikojen seurassa. Lopulta se sitten päätti itsekin lähteä sille tielle. Se touhuilee mielellään piian töitä ja juoksee asioita siellä täällä. Vanhaa ottoäitiäänkin se käy ilolla katsomassa aina ehtiessään.