Kirjoittanut Sirita Nov 4, 2019 17:27:24 GMT 2
Nimi: Alvar Kytökannel
Ikä: 8v
Laji: Kettu
Lauma: Tulenväki
Ammatti: "Pappi"
Asuinpaikka: Alvar oleskelee yleensä koreassa talossa Rikalassa, mutta silla on myös pienempi asuinpaikka Roihuikylässä
Laji: Kettu
Lauma: Tulenväki
Ammatti: "Pappi"
Asuinpaikka: Alvar oleskelee yleensä koreassa talossa Rikalassa, mutta silla on myös pienempi asuinpaikka Roihuikylässä
➵
Maine: Alvar tunnetaan lähestulkoon poikkeuksetta nimeltä ja ulkonäöltä niin Rikalassa kuin Roihukylässäkin. Kettu on ansainnut itselleen varsin hyvän ja kunniotettavan maineen. Alvar on useimmiten se, jonka puoleen käännytään uskonasioissa kun ei haluta lähteä tavoittelemaan Tietäjää tai tämän seuraajia - onhan Alvar kuitenkin paljon normaalikansaa lähellä oleva henkilö. Myös riitatilanteita kettu on selvitellyt ja vanhemman puoleisella uroksella on merkittävä ääni yhteisössä, niin tavallisen kuin rikkaammankin väen kanssa. Alvar ottaa vastaan lahjoja itse jumalille kuin pieniksi uhreiksi - ruokaa, esineitä, rahaa. Kukaan ei toki kyseenalaista että hyvätapainen, leppoisa vanhus käyttäisi saamiaan uhrilahjoja omaksi hyödykseen.
Roihukylässä ja tulenväen parissa on Alvarin maine ihan kunnioitettu vanhempana lauman jäsenenä sekä kyvykkäänä puhujana, mutta moni sielä tietää ketun paljon pirullisemmasta puolesta. Mutta sellaista osataan siellä jopa arvostaa.
Roihukylässä ja tulenväen parissa on Alvarin maine ihan kunnioitettu vanhempana lauman jäsenenä sekä kyvykkäänä puhujana, mutta moni sielä tietää ketun paljon pirullisemmasta puolesta. Mutta sellaista osataan siellä jopa arvostaa.
➵
Ulkonäkö:
Säkä 50cm
Ketuksi varsin korkea tapaus, mutta silti sellainen joka helposti katoaa suurempien joukkoon. Alvar on siro, kevyt turkikas, josta ei löydy ylimääräistä lihasta nimeksikään. Se on myös suhteellisen laiha, mutta tuuhea, paksu, pehmeä turkki pitää moisen piirteen aika hyvin piilossa - poskiluut kyllä ovat varsin helposti näkyvillä. Alvarin kuono on pitkä ja suippo - loppupäässä se on aivan hivenen vääntyneen näköinen. Jalat ketulla ovat pitkät ja kapeat. Tassut myös pienet ja sirot, kynnet eivät ole turhan terävät. Alvarin häntä on paksu häntä. Korvat ovat pitkät ja kapeat, kääntyen hitusen sisäänpäin yläpäästä.
Väreiltään Alvar on pääasiassa tummanharmaa. Ketusta löytyy myös selvästi tummempia kohtia - naamataulusta, kaulasta, rinnasta, vatsasta sekä jaloista. Vaaleaa, harmaanvalkoista väriä löytyy ketulta kuonosta, niinsanotuista viiksistä sekä leukaparrasta, poskista, korvista, rinnasta kuin tähti/risti-merkkinä, varpaista sekä hännästä. Myös ketun silmänaluset sekä kulmakarvat ovat harmaavalkoiset.
Tavallisesta ketusta Alvarin erottavat niinkutsutut kipinäkarvat. Ketun turkissa on myös oranssia väriä, joka on korvien päissä, poskikarvoissa, sekä kulkien pitkin niskaa sekä selkää, aina hännänpäähän asti. Näillä alueilla on tiheästi kipinäkarvoja, hehkuvia, kiilteleviä karvoja muun turkin seassa, jotka pistävät selvästi esiin - ne eivät polta, ellei Alvar niin halua. Ne ovat kuitenkin hitusen lämpimämpiä kuin muu turkki. Alvarilta löytyy myös pari viiksikarvaa, jotka ovat näitä kipinäkarvoja. Turkin seassa on myös vaaleanharmaita karvoja - merkkejä ketun iästä.
Alvarin kirsu että anturat ovat ruskeita - ketun silmät ovat vaaleanoranssit. Uroksen katse on terävä ja tietäväinen, ilmeily ei ole niin kovin yleinen näky tumman turkikkaan kasvoilla.
Useimmiten Alvar kantaa päällään mustaa viittaa, jossa on punaisia kirjailuja. Viitassa on myös pieni valkoinen osa kurkun kohdalla, sekä myös harmaa, punakivinen koru osana viittaa. Koru voi vaikuttaa amuletilta, mutta sitä se ei toki ole.
Ketuksi varsin korkea tapaus, mutta silti sellainen joka helposti katoaa suurempien joukkoon. Alvar on siro, kevyt turkikas, josta ei löydy ylimääräistä lihasta nimeksikään. Se on myös suhteellisen laiha, mutta tuuhea, paksu, pehmeä turkki pitää moisen piirteen aika hyvin piilossa - poskiluut kyllä ovat varsin helposti näkyvillä. Alvarin kuono on pitkä ja suippo - loppupäässä se on aivan hivenen vääntyneen näköinen. Jalat ketulla ovat pitkät ja kapeat. Tassut myös pienet ja sirot, kynnet eivät ole turhan terävät. Alvarin häntä on paksu häntä. Korvat ovat pitkät ja kapeat, kääntyen hitusen sisäänpäin yläpäästä.
Väreiltään Alvar on pääasiassa tummanharmaa. Ketusta löytyy myös selvästi tummempia kohtia - naamataulusta, kaulasta, rinnasta, vatsasta sekä jaloista. Vaaleaa, harmaanvalkoista väriä löytyy ketulta kuonosta, niinsanotuista viiksistä sekä leukaparrasta, poskista, korvista, rinnasta kuin tähti/risti-merkkinä, varpaista sekä hännästä. Myös ketun silmänaluset sekä kulmakarvat ovat harmaavalkoiset.
Tavallisesta ketusta Alvarin erottavat niinkutsutut kipinäkarvat. Ketun turkissa on myös oranssia väriä, joka on korvien päissä, poskikarvoissa, sekä kulkien pitkin niskaa sekä selkää, aina hännänpäähän asti. Näillä alueilla on tiheästi kipinäkarvoja, hehkuvia, kiilteleviä karvoja muun turkin seassa, jotka pistävät selvästi esiin - ne eivät polta, ellei Alvar niin halua. Ne ovat kuitenkin hitusen lämpimämpiä kuin muu turkki. Alvarilta löytyy myös pari viiksikarvaa, jotka ovat näitä kipinäkarvoja. Turkin seassa on myös vaaleanharmaita karvoja - merkkejä ketun iästä.
Alvarin kirsu että anturat ovat ruskeita - ketun silmät ovat vaaleanoranssit. Uroksen katse on terävä ja tietäväinen, ilmeily ei ole niin kovin yleinen näky tumman turkikkaan kasvoilla.
Useimmiten Alvar kantaa päällään mustaa viittaa, jossa on punaisia kirjailuja. Viitassa on myös pieni valkoinen osa kurkun kohdalla, sekä myös harmaa, punakivinen koru osana viittaa. Koru voi vaikuttaa amuletilta, mutta sitä se ei toki ole.
➵
Luonne:
Alvar pyrkii aina hyvään ensivaikutelmaan. Kohtelias, rauhallinen sekä asiallinen vanha herra. Alvarissa yhdistyy tietynlainen leppoisuus sekä arvokkuus - kettu tietää hyvän asemansa, eikä näe tarpeelliseksi sitä lähteä turhaan pönkittämään. Uros olettaa myös muiden osoittavan kunnioitusta sitä kohtaan - muutoin kettu saattaa tarjota hyvinkin terävän vilkaisun. Kuitenkin kettu on aina hillitty - kovin moni ei ole kuullut sen edes korottavan ääntään.
Kettua pidetään Rikalassa hyvin luotettavana sekä auttavaisena. Ihmetekoihin ei Alvar toki pysty, mutta sillä on aina järkeviä neuvoja tarjottavanaan. Tietäjä ja tämän seuraajat ovat monelle hyvin kaukaisia hahmoja, mutta Alvar on tosiaan lähestulkoon aina tavoitettavissa. Kettu on hyvin vakuuttava sanoissaan, uskossaan. Alvar esittäytyy pappina, läheisempänä väylänä jumalten ja kuolevaisten välillä - kettu ei väitä olevansa mitään elämää suurempaa, mutta haluaa tarjota muille mahdollisuuden antaa jotain jumalille, taata heidän suojeluksensa. On huhuja siitä, että kettu itse tuntee Tietäjän, käyden myös tuon puheilla tavallisen kansan asioilla. Tulenväkeläinen ei kiellä saatika myönnä asiaa, hymyilee vain.
Alvar myös kannustaa muita kertomaan huolistaan, kuten myös teoistaan. Jos olet tehnyt jotain pahaa, herra Kytökannel kyllä kuuntelee, kyllä ymmärtää.
Kettu pitää itsestään yllä kuvaa luotettavana, hyvänä turkikkaana, johon voidaan aina tukeutua asiassa kuin asiassa. Joskus Alvarin sana on kova, ei se aina voi auttaa - mutta se on aina myös todenmukainen. Ja joskus totuus on kovin kolkko.
Totuus itse Alvarista on jäänyt monen tietämättömiin. Se ottaa lahjoja jumalille vastaan, lupaa puhua muiden puolesta itse jumalille. Lupaa, ettei tuomitse. Mutta valitettavasti Alvar ei ole niin puhdassieluinen hyväntekijä kuin se antaa muiden olettaa.
Kaiken alla se on varsin välinpitämätön. Alvar on kiero kuin korkkiruuvi, se on hyvä puhumaan muille. Oman mielensä mukaan jos kettu niin haluaa, se voi uskotella muille vaikka lehmien lentävän. Alvar on kasvattanut luotettavan maineen, nauttien omalta osaltaan niistä lahjoista jumalille. Toki Alvar saa itsekin lahjoituksia - onhan se vain hyviin tapoihin kuuluvaa lahjoittaa välillä jotain Rikalan papille. Mutta jumalat ovat niin suuria olentoja, eivät ne piittaa jos jotkut asiat päätyvät Kytökanteleen pussiin.
Alvar on taipuvainen manipuloimaan muita tekemään jotain sen hyväksi - Alvar haluaa vaikutusvaltaa, sekä mahdollisesti hankkiutua eroon joistain liian uteliaista silmistä. Se tietää, että voimaa sillä ei ole nimeksikään, joten kettu luottaa puhetaitoihinsa. Joskus pelkällä ystävällisyydellä se luikertelee eteenpäin kuin käärme, joskus se käyttää tietämiään asioita muita vastaan. Omasta laumastaan Alvar kyllä välittää, haluten myös siellä tärkeän paikkansa.
Sitä ei kuitenkaan niin monesti kiinnosta muiden asiat todella - Alvar omissa oloissaan helposti jupisee ja on myös paljon kylmäkiskoisempi. On vaikea sanoa mitä Alvar oikeastaan loppujen lopuksi ajaa takaa, mitä väkeläinen haluaa. Kenties vain sitä valtaa ja mammonaa, huomiota. Kenties Alvar ei osaisi siihen itsekään vastata.
Muihin väkeläisiin tai tavan turkikkaisiin suhtautuminen Alvarin kohdalla on suhteellisen neutraali. Pitkä aika Rikalassa on totuttanut moniin kasvoihin, kaikenlaiseen porukkaan. Tietty metsänväkeläisiä kohtaan on se omasta laumasta peritty nihkeä suhtautuminen, mutta Alvar peittää usein ikävämmät tuntemuksensa hymyn taakse.
Alvar ei ole oikeastaan se parhain henkilö, mutta kyllä silläkin jonkinlainen omatunto on. Kaikesta huolimatta ketulla on pelonsekainen kunnioitus jumalia kohtaan. Se uskottelee itselleen tekevänsä oikein, auttavansa muita, omalla tavallaan kunnioittavan jumalia. Mutta osittain se kuitenkin tuntee syyllisyyttä teoistaan, mutta ei kuitenkaan osaa asettaa itseään paremmalle polulle. Nuorempia turkikkaita kohtaan Alvar on kuitenkin hieman aidosti mukavampi - onhan noissa tulevaisuus.
Kenties eniten väkeläinen kaipaa jotain läheisyyttä. Kettu ei ole hyvä näyttämään heikkouksiaan, vaikka sisimmässään kettu tuntee olevansa kovin yksin jopa niiden seurassa, jotka siitä pitävät. Kovin monikaan ei kuitenkaan tiedä urosta todella. Kytökanteleella on taipumusta surumielisyyteen omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Mutta eihän se moista myöntäisi. Alvarilla on omaa kiukkua ja raivoa, mutta monen suuremman negatiivisen tunteen uros sivuuttaa kuin pakolla. Kenties joskus moinen puree kettua omaan nilkkaan.
Läheisyydenkaipuusta huolimatta Alvar on varuillaan ketä päästää lähelleen. Kettu ei myöskään halua menettää ketään. Ei halua paljastaa haavoittuvampaa puoltansa, ei halua kärsiä.
Alvar pyrkii aina hyvään ensivaikutelmaan. Kohtelias, rauhallinen sekä asiallinen vanha herra. Alvarissa yhdistyy tietynlainen leppoisuus sekä arvokkuus - kettu tietää hyvän asemansa, eikä näe tarpeelliseksi sitä lähteä turhaan pönkittämään. Uros olettaa myös muiden osoittavan kunnioitusta sitä kohtaan - muutoin kettu saattaa tarjota hyvinkin terävän vilkaisun. Kuitenkin kettu on aina hillitty - kovin moni ei ole kuullut sen edes korottavan ääntään.
Kettua pidetään Rikalassa hyvin luotettavana sekä auttavaisena. Ihmetekoihin ei Alvar toki pysty, mutta sillä on aina järkeviä neuvoja tarjottavanaan. Tietäjä ja tämän seuraajat ovat monelle hyvin kaukaisia hahmoja, mutta Alvar on tosiaan lähestulkoon aina tavoitettavissa. Kettu on hyvin vakuuttava sanoissaan, uskossaan. Alvar esittäytyy pappina, läheisempänä väylänä jumalten ja kuolevaisten välillä - kettu ei väitä olevansa mitään elämää suurempaa, mutta haluaa tarjota muille mahdollisuuden antaa jotain jumalille, taata heidän suojeluksensa. On huhuja siitä, että kettu itse tuntee Tietäjän, käyden myös tuon puheilla tavallisen kansan asioilla. Tulenväkeläinen ei kiellä saatika myönnä asiaa, hymyilee vain.
Alvar myös kannustaa muita kertomaan huolistaan, kuten myös teoistaan. Jos olet tehnyt jotain pahaa, herra Kytökannel kyllä kuuntelee, kyllä ymmärtää.
Kettu pitää itsestään yllä kuvaa luotettavana, hyvänä turkikkaana, johon voidaan aina tukeutua asiassa kuin asiassa. Joskus Alvarin sana on kova, ei se aina voi auttaa - mutta se on aina myös todenmukainen. Ja joskus totuus on kovin kolkko.
Totuus itse Alvarista on jäänyt monen tietämättömiin. Se ottaa lahjoja jumalille vastaan, lupaa puhua muiden puolesta itse jumalille. Lupaa, ettei tuomitse. Mutta valitettavasti Alvar ei ole niin puhdassieluinen hyväntekijä kuin se antaa muiden olettaa.
Kaiken alla se on varsin välinpitämätön. Alvar on kiero kuin korkkiruuvi, se on hyvä puhumaan muille. Oman mielensä mukaan jos kettu niin haluaa, se voi uskotella muille vaikka lehmien lentävän. Alvar on kasvattanut luotettavan maineen, nauttien omalta osaltaan niistä lahjoista jumalille. Toki Alvar saa itsekin lahjoituksia - onhan se vain hyviin tapoihin kuuluvaa lahjoittaa välillä jotain Rikalan papille. Mutta jumalat ovat niin suuria olentoja, eivät ne piittaa jos jotkut asiat päätyvät Kytökanteleen pussiin.
Alvar on taipuvainen manipuloimaan muita tekemään jotain sen hyväksi - Alvar haluaa vaikutusvaltaa, sekä mahdollisesti hankkiutua eroon joistain liian uteliaista silmistä. Se tietää, että voimaa sillä ei ole nimeksikään, joten kettu luottaa puhetaitoihinsa. Joskus pelkällä ystävällisyydellä se luikertelee eteenpäin kuin käärme, joskus se käyttää tietämiään asioita muita vastaan. Omasta laumastaan Alvar kyllä välittää, haluten myös siellä tärkeän paikkansa.
Sitä ei kuitenkaan niin monesti kiinnosta muiden asiat todella - Alvar omissa oloissaan helposti jupisee ja on myös paljon kylmäkiskoisempi. On vaikea sanoa mitä Alvar oikeastaan loppujen lopuksi ajaa takaa, mitä väkeläinen haluaa. Kenties vain sitä valtaa ja mammonaa, huomiota. Kenties Alvar ei osaisi siihen itsekään vastata.
Muihin väkeläisiin tai tavan turkikkaisiin suhtautuminen Alvarin kohdalla on suhteellisen neutraali. Pitkä aika Rikalassa on totuttanut moniin kasvoihin, kaikenlaiseen porukkaan. Tietty metsänväkeläisiä kohtaan on se omasta laumasta peritty nihkeä suhtautuminen, mutta Alvar peittää usein ikävämmät tuntemuksensa hymyn taakse.
Alvar ei ole oikeastaan se parhain henkilö, mutta kyllä silläkin jonkinlainen omatunto on. Kaikesta huolimatta ketulla on pelonsekainen kunnioitus jumalia kohtaan. Se uskottelee itselleen tekevänsä oikein, auttavansa muita, omalla tavallaan kunnioittavan jumalia. Mutta osittain se kuitenkin tuntee syyllisyyttä teoistaan, mutta ei kuitenkaan osaa asettaa itseään paremmalle polulle. Nuorempia turkikkaita kohtaan Alvar on kuitenkin hieman aidosti mukavampi - onhan noissa tulevaisuus.
Kenties eniten väkeläinen kaipaa jotain läheisyyttä. Kettu ei ole hyvä näyttämään heikkouksiaan, vaikka sisimmässään kettu tuntee olevansa kovin yksin jopa niiden seurassa, jotka siitä pitävät. Kovin monikaan ei kuitenkaan tiedä urosta todella. Kytökanteleella on taipumusta surumielisyyteen omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Mutta eihän se moista myöntäisi. Alvarilla on omaa kiukkua ja raivoa, mutta monen suuremman negatiivisen tunteen uros sivuuttaa kuin pakolla. Kenties joskus moinen puree kettua omaan nilkkaan.
Läheisyydenkaipuusta huolimatta Alvar on varuillaan ketä päästää lähelleen. Kettu ei myöskään halua menettää ketään. Ei halua paljastaa haavoittuvampaa puoltansa, ei halua kärsiä.
Alvar kuului vanhempiensa toiseen pentukatraaseen - vanhemmilla oli jo kolme vanhempaa pentua, nyt saatiin vielä kolme lisää. Roihukylässä oli siis varsin monipäinen kettuperhe. Kytökanteleet kyllä tunnettiin tulenväkeläisten parissa. Suku ei ollut mitenkään se tärkein, mutta tiedetty kuitenkin. Kytökanteleet olivat pienestä koostaan huolimatta varsin käteviä monessa asiassa - joidenkin mukaan perheeseen kuului aikoinaan salamurhaajia, sotureitakin. Lauman johtajien piireissä pyörineet Kytökanteleet olivat nyt enemmän ketteryyttä ja nopeutta vaativissa tehtävissä. Alvar kuitenkin nopeasti jäi jälkeen sisarustensa rinnalla - pentu oli taipuvainen sairasteluun, vaikka olikin kovin täynnä tulta ja tappuraa muuten. Alvar joutui viettämään paljon aikaa kotona, emonsa huomassa. Toki pentua ärsytti, se tapasi karkailla omille teilleen kun emon silmä vältti, tullen pian raahatuksi takaisin kotiin.
Alvar kuitenkin kasvoi, mutta ei kuitenkaan ollut yhtä kätevä taistelussa sun muussa kuin sisaruksensa. Alvar yritti, mutta kovin moni ei ottanut nuorta tosissaan. Alvar kyllä oppi taikuutta hyvää vauhtia, mutta halusi löytää jonkun sopivamman paikan itselleen. Emon tarinat jumalista olivat jääneet nuoren mieleen.
Joksikin aikaa Alvar hakeutui tulenväen silloisen parantajan oppiin, mutta pian nuori lähti omalle tielleen. Turkikas muutti Rikalaan, missä se aloitti oman bisnesideansa.
Pappina olo oli ehkä enemmän aluksi päähänpisto kuin varsinainen kutsumusammatti - toisaalta kettu oli opetettu kunnioittamaan jumalia, joten tavallaan työn valitseminen tuli varsin kätevästi. Samankaltainen se ei ollut kuin Hiiden leivissä olevat, mutta kuitenkin.
Rikalan väki ei aivan heti ottanut ideaa tosissaan, mutta pikkuhiljaa Alvar sai puheilla ja teoilla turkikkaita puolelleen. Alvar ajautui kuitenkin pian omaan ahneuteensa, vaikka uros ei moista ole vielä tuonut muulle väelle esille. Se käytti kasvavaa valtaansa välillä hyväkseen, mutta piilossa turhan uteliailta.
Joskus joku saattoi tietää ehkä turhan paljon. Mutta Alvar oli jo saanut väkeä puolleen, kuka uskoisi ikäviä sanoja pappia kohtaan.
Kytökannel vieraili kuitenkin useasti myös Roihukylässä, kantaen oman kortensa kekoon laumanasioissa kun vain oli tarve. Kettua alettiin pikkuhiljaa pitää muunakin kuin sinä sukunsa reppanana ipanana. Alvar teki edistystä elämässään.
Aika kului, eikä Alvar kohdannut suurempia esteitä. Alvar kyllä kohtasi Särkän. Merenkävijä, joka oli päättänyt asettua Rikalaan joksikin aikaa. Särkä kertoi tulenväkeläiselle tarinoita ulkomailta, seikkailuistaan, teoistaan. Alvar löysi itsensä useasti komean muukalaisen seurasta. Kettu oli lievästi sanottuna haltioissaan toisesta uroksesta.
Meri kuitenkin kutsui Särkää kuin valo yökköstä. Särkä halusi lähteä jälleen matkaan. Uros pyysi kettua mukaansa. Mutta meri ei ollut tulenväkeläistä varten. Haikeasti kaksikon tiet erosivat, eikä Alvar ole kuullut toisesta sen koommin. Vielä se kuitenkin toivoo, että näkee Särkän vielä. Huomaamattaan kettu on kaikki nämä vuoden pitänyt satamaa silmällä.
Omilla kotikulmillaan Alvar tuli auttaneeksi nuorempaa laumalaistaan, Leimua. Poika syystä tai toisesta päätti lyöttäytyä vanhemman seuraan, vastapalveluksena. Leimusta tuli jonkinkaltainen oppipoika Alvarille. Ei poikaa papinura kiinnostanut, mutta Alvar opetti toiselle mitä tiesi. Kenties näki nuoremman myös omana poikanaan.
Leimu yhdessä vaiheessa viittaili omaan kullanmuruunsa - metsänväkeläiseen, Alvar käsitti. Kide. Ihan vain ohimennen. Alvar ei ollut niin kiinni tulenväen elämässä, että olisi ollut niin kovin asiaa vastaan. Ja Leimu luotti vanhempaan väkeläiseen. Alvar vain huokaili, sanoi että jos poika ei tee mitään tyhmää, ei Alvar pistä asiaa pahakseen.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt niinkuin piti. Jotain tapahtui. Ja Leimun elämä katkesi turhan äkkiä.
Alvar halusi tietää enemmän, raivo roihahti ketun sisimmässä. Tämä Kide oli eittämättä vastaus kaikkeen, niin Alvar pohti. Se löytäisi tytön. Ja keksisi jotain.
Edelleen Alvar elää Rikalan ja Roihukylän välillä, kaikessa rauhassa, omia juoniaan punoen, ties mitä se niillä edes oikeastaan aikoo.
Muuta:
- Alvar tapaa poltella joskus piippua, jonka sai aikoinaan Särkältä
- Hallitsee hyvin elementtinsä, se onkin aikalailla ketun ainoa puolustus jos taisteluun päätyy