Valve Lounatuuli

Valve on harmittoman näköinen ja oloinen otus. Siitä huomaa kyllä heti, ettei se ole mikään soturi. Ennemmin Valve on se kaveri, joka pakenee ketterästi paikalta ennen kuin kukaan ehtii tajuta sen tehneen jotakin typerää. Nopeutta ja notkeutta pienestä koirasta kyllä löytyy enemmän kuin muuta. Se on rungoltaan sopusuhtainen ja solakka, mutta häntänsä veijari on menettänyt joskus jonnekin teille tietymättömille. Vain tynkä on jäljellä, mutta ei se Valvetta haittaa. Se heiluttaa häntäänsä silti erittäin innokkaasti kipittäessään paikasta toiseen. Arpia Valveella on kyllä muitakin. Vasemmassa reidessä nimittäin kulkee kaksi pientä arpea rinnatusten ja samaisen jalan sääressä on yksi pidempi arpi lähes pitkittäin. Kaulallakin on oikealla syrjällä ohut arpi merkkinä eletystä elämästä.

Uroksen kallo on kiilamainen ja teräväpiirteinen. Poskipäätkin erottuvat Valveella selkeästi. Sillä on myös jokseenkin suuret silmät, joissa on vieläpä hieman pienet iirikset. Tästä johtuen Valveella on aavistuksen häiritsevä katse, jolla se sitten tuijottelee kaikkia kiusallisen pitkään. Onneksi ilmettä hieman pehmentävät osittain lupat korvat.

Veijarilla on silläkin väelleen ominaiset siivet selässä, vaan eivätpä ole nekään erityisen vakuuttavat. Uroksen siivet muistuttavat ulkonäöltään ja käyttötarkoitukseltaan kanan siipiä. Ne ovat aivan liian pienet kantamaan koiran painoa, eikä niillä siksi voi kuin ottaa hieman ilmaa hyppyihin tai pyrähdellä hauskasti. Sotkuisetkin ne ovat ja sulkia puuttuu sieltä täältä.

Valveella on sileä, melko ohut karva, joka myötäilee nätisti sen kehoa. Se pitenee vain poskissa, josta seuraa hassut laineikkaat tupsut päätä reunustamaan. Karva sattuu vielä kaiken lisäksi sojottamaan ylöspäin juuri niiltä kohdin.

Väritykseltään uros on harmahtava. Väri tummenee tasaisesti vatsasta selkää kohden mentäessä, muttei muutu missään kohtaa mustaksi asti. Varpaat, vatsa, kaula, takajalkojen ja korvien sisusta, puolet kasvoista ja poskivillat ovat jo aivan vaaleat, miltei valkeat. Siivet ovat ulkopinnaltaan kauttaaltaan tumminta sävyä. Sisäpuolella pisimmissä sulissa kulkee pari vaaleampaa raitaa, mutta muuten nekin ovat tummat. Valveen silmistä vasen on kevään vihreä ja oikea hailakan keltainen. Kirsu ja anturat ovat mustat ja kynnet oikein tummat harmaat.




Valveesta huomaa heti, miten vilkas ja innokas se on. Uros ei malta vain seistä paikoillaan ja kuunnella nätisti vaan sen on jatkuvasti tehtävä jotakin. Usein se räpyttelee pieniä siipiään, heiluttelee korviaan tai astelee paikoillaan ollakseen liikkeessä. Kulkurin elämä on tehnyt siitä malttamattoman, mutta myös sosiaalisen. Valve pysähtyy kovin mielellään juttelemaan muille ja lykkää itsensä jokaiseen mahdolliseen seurueeseen. Se on utelias, eikä aio jättää väliin tilaisuutta kuulla jotakin uutta tarinaa tai juorua.

Sosiaalisuudestaan huolimatta rosvolainen ei aina ole maailman parasta seuraa. Sopivassa tilanteessa se kiihtyy nollasta sataan silmänräpäyksessä, eikä välttämättä rauhoitu yhtä nopeasti. Onkin onni, ettei se osaa kunnolla tapella. Valveella on lyhyen pinnan lisänä paha tapa kiusata oudompia turkikkaita. Naureskelee se tosin muillekin ilkikurisuuttaan, jos vain keksii syyn. Jos uros tapaa jonkun, joka ei ihan elä tässä maailmassa tai uskoo outoihin asioihin, nauraa se varmasti. Valve ei yksinkertaisesti näe syytä, miksei se voisi hieman kiusata muita. Onhan se kuitenkin sille itselleen hauskaa! Eikä sitä ole toistaiseksi kovin pahasti sattunut.

Kaduilla kasvanut uros on oppinut uhkarohkeaksi. Valveella ei tunnu olevan minkäänlaista itsesuojeluvaistoa tai järjen ääntä varsinkaan silloin, kun joku haastaa sen johonkin. Kyllähän se tietää, ettei pysty kaikessa onnistumaan tai voittamaan, mutta aina pitää yrittää. Se on käytännössä peloton ja melkoisen typeräkin.

Ystävilleen uros on oikein mukava. Se huolehtii näistä parhaansa mukaan ja yrittää kovasti aina houkutella rakkaitaan mukaansa seikkailuille tai edes kävelyille. Valve tuo mielellään retkiltään lahjoja ystävilleen, jotka ovat ehkä varastettu tai sitten ei. Se antaa helposti anteeksi suuriakin asioita, eikä muistele niitä enää jälkeenpäin. Kenenkään vuoksi se ei kuitenkaan ole valmis asettumaan aloilleen ainakaan pitkäksi aikaa.

Valve kuuluu toki ukkosenväkeen, mutta se ei ole rosvolaiselle merkittävää. Uros on valmis lähtemään kenen tahansa matkaan, jos tarjous vain on tarpeeksi houkutteleva. Toisaalta se myös hyppää vastustajan leiriin tai omille teilleen hyvin äkkiä, mikäli lakkaa hyötymästä tilanteesta. Valveeseen ei sovi luottaa sinisilmäisesti.

Varkaana kasvanut Valve on siis kaiken kaikkiaan häpeilemätön ja kelju, mutta elämän iloinen veijari. Se etsii onneaan ja tarkoitustaan, muttei pidä kiirettä sen kanssa.




Valve syntyi kevättalvella hyvin köyhään perheeseen Rikalan laitamille. Sen vanhemmatkin olivat kumpikin köyhän perheen kasvatteja. Pienelle veijarille syntyi myös kaksi siskoa sekä kaksi veljeä. Perheellä oli hankalia hetkiä, jolloin kaikilla oli nälkä ja kylmä, mutta aina vain ne jaksoivat toivoa parempia aikoja. Tulihan kylmän talvenkin jälkeen aina kevät, joten miksei huonojen päivien jälkeen tulisi aikanaan hyviä?

Varttuessaan veijari päätti, että sekin kantaisi kortensa kekoon perheensä hyväksi. Se koetti kovasti päästä jonnekin oppiin tai töihin, muttei kukaan tahtonut pientä, köyhää ja nuhjuista koiraa riesakseen. Valveen olisi pitänyt olla suurempi, vahvempi ja siistimpi päästäkseen töihin. Veijari ei kuitenkaan ole sitä sorttia, joka lannistuu helposti, joten se keksi toisen tavan ansaita rahaa. Valve ryhtyi varkaaksi! Kuinka kätevää! Siinä hommassa oli oikein hyvä, kun oli pienempi, vikkelä ja sottainen. Se väijyi syrjäkujilla, kapakoiden nurkissa ja torin laidoilla uhrejaan. Valehtelemaankin se oppi kuin vettä vain voidakseen petkuttaa viattomilta rikkailta rahat pois. Omatunto ei koskaan soimannut Valvetta, sillä se varasti tietysti vain niiltä, joilla oli varaa menettää jotakin. Se keksi myös myydä tylysti tietojaan niille, jotka sellaisia halusivat.

Elettyään vuoden varastelevaa elämäänsä Rikalan kujilla Valve ryhtyi miettimään, mitä se seuraavaksi tekisi. Varastelu kun alkoi käydä aika tylsäksi. Ei siitä kuitenkaan mitään kunnon työntekijää enää koskaan tulisi, joten jotain muuta oli keksittävä. Uroksen yhdestä siskosta oli tullut piika ja toisesta kutoja. Toinen veli, joka eniten muistutti Valvetta ulkonäöltään, oli yhtä lailla varas. Kolmas veli se sitten olikin vetänyt veljessarjan pisimmän korren ja päässyt nahkuriksi. Veijari keskusteli eräänä iltana sisarustensa kanssa pitkän aikaa tullen siihen tulokseen, että se pakkaisi aamulla harvat tavaransa ja lähtisi maailmaa katsomaan.

Seuraava aamu sitten tuli ja Valve noudatti suunnitelmaansa iloisin mielin. Se hyvästeli perheensä luvaten kuitenkin tulevansa heitä joskus tapaamaan. Veijari marssi hymy huulillaan ulos Rikalan porteista taakseen katsomatta ja lähti kulkemaan. Kukaan ei sen perään huudellut, eikä se mitään haitannut. Sillä tiellä rosvolainen on yhä edelleen. Se tuntee hyvin niin laakson kuin Rikalankin, eikä kaihda seikkailuja kauemmaskaan, jos tilaisuus tulee. Minnekään se ei ole asettunut, eikä onneaan löytänyt. Mutta ainahan on aikaa, eikö vain?