Ulda "Maahinen"

Nimi: Ulda (suom. Maahinen)
Sukupuoli: Narttu
Ikä: 8
Laji: Susi

Lauma: Tavan turkikas, laumaton
Ammatti: Keräilija

Säkäkorkeus: 80cm
Maine: Nartulla ei toistaiseksi ole laajemmalle levinnyttä mainetta, vaikka monet varmasti ovat kuulleet pitkin metsiä kulkevasta muorista, joka jää juttelemaan jokaiselle, joka sattuu Uldaa kohti katsomaankaan.







Ulkonäkö:
Keho
Ulda on lyhyesti kuvailtuna raskasrakenteinen, tanakka rouva. Turkki nartulla on keskipitkää, laadultaan paksua ja rakenteeltaan se muistuttaa etäisesti hamppua. Uldan silmät ovat pihkankeltaiset, pienenpuoleiset ja niissä on aina lempeä pilke. Säkäkorkeutta nartulta löytyy 80cm, mutta sen korkeudesta huolimatta sen jalat eivät ole erityisen pitkät; Ulda on jämäkkä narttu, jonka jalat ovat lyhyenpuoleiset sen tanakkaan keskikehoon verrattain. Uldan korvat ovat pienet ja kolmionmuotoiset, sen kuono on vähän sen kalloa lyhyempi ja sen kaula on keskipitkä ja jäntevä. Vaikka Ulda onkin jo vanha rouva, sen keho on yhä vahva ja vetreä. Narttu on kuitenkin ennen kaikkea kestävyysottelija; se voisi tarvittaessa juosta tuntikausia väsymättä, mutta nopeat pyrähdykset ovat Uldalle mahdoton ajatus. Nartun tassut ovat isot ja lähes lapiomaiset, ja sen häntä on lyhyt puuhka. Ulda kantaa aina mukanaan helmillä somistettua nahanväristä pussukkaa, joka sillä on viritettyän kaulan ja hartian ympäri. Tätä pussukkaa rouva käyttää kaiken mahdollisen keräämänsä säilyttämiseen ja kuljettamiseen.

Väritys
Uldan pohjaväri on vaalea hiekanruskea, jossa sillä on punamultaan taittuvia ja kermanvärisiä kuviointeja. Rouva näyttääkin siltä, kuin se olisi kahlannut kerma-astiassa; sen jaloissa on vaaleat sukat ja sen vatsan- ja hännänalus ovat tätä samaa sävyä. Korvat, selkä, takajalkojen taustat ja hännän päälipuoli ovat taasen punamultaan taittuvaa ruskeaa.



Luonne:
Ulda on lempeä susimuori, joka kokee vastuukseen pitää huolta kaikista, jotka sitä tarvitsevat. Narttu on vähän hössöttämiseen taipuva otus, vaikka se kovasti yrittääkin välttää kaikki vanhanrouvan pahimmat maneereit. Perusluonteeltaan muori on lupsakka ja lempeä otus, jolla on pitkä pinna ja aina jotain äidillisiä neuvoja annettavanaan. Ulda onkin avulias rouva, joka mielellään saapuu avuksi, jos sitä vain sattuu pyytämään. Lempeydestä ja pitkästä pinnastaan huolimatta Ulda on silti pitkävihainen, ja jos sen saa kerran suuttumaan, voi olla ettei Ulda enää suostu toiselle puhumaan kuin tuhahduksin. Ulda on omasta mielestään elänyt jo niin pitkän elämän, ettei sen tarvitse katsella ketään, joka ei hänen mielestään ole miellyttävä otus. Narttu on pohjattoman utelias, ja se usein kyseleekin asioista jotka eivät sille lainkaan kuuluisi. Iän myötä Ulda on unohtanut, kuinka hävetä uteliaisuuttaan. Narttu on myös nenäkäs sille päälle sattuessaan; se ei katsele hetkeäkään sitä, jos joku koettaa hyppiä sen varpaille, ja vastaakin usein kärkkäästi niille, jotka sen pinnan saavat kireälle. Ulda on ennen kaikkea epäitsekäs auttajaluonne, joka kokee koko maailman painon lepäävän harteillaan. Vaikka narttu pitkävihainen onkin, se silti kokee auttamisentarpeensa tärkeämmäksi kuin minkään pahan veren; se kyllä tarvittaessa pelastaisi kuolemalta pahimman vihamiehensäkin.



Menneisyys:
Ulda eli aivan tavallisen lapsuuden ja nuoruuden. Sillä oli kaksi veljeä ja yksi sisko, rakastavat vanhemmat ja turvallinen koti. Narttu eli kotonaan parin vuoden ikään saakka, ja sillä aikaa oppi vanhemmiltaan keräilijän ammatin, johon se rakastuikin kovin. Vielä suurempi rakkaus kuitenkin löytyi pian; Ulda rakastui palavasti samassa kylässä asuvaan nuorukaiseen. Kaksikko muutti omilleen ja perusti perheen. He saivat kaksi poikaa, joille Ulda antoi nimet Sámil, joka merkitsee sammalta, ja Lavdnji, joka vuorostaan tarkoittaa turvetta. Ulda eli rakkaudentäyteistä perhe-elämää lastensa ja puolisonsa kanssa siihen saakka, kunnes pojat alkoivat olla ensimmäisen ikävuotensa kynnyksellä. Kulkutauti pyyhkäisi heidän kotikylänsä yli, ja Ulda menetti sairaudelle sekä puolisonsa, että poikansa. Sydän särkyneenä Uldan oli pakko muuttaa pois kotikylästään, sillä tyhjyyttään kumiseva koti ja tutut hajut olivat liikaa nartulle, jonka haavat olivat vielä auki. Narttu päättikin palata juurilleen; keräilijän ammattiin. Ulda alkoi pysytellä omissa oloissaan, keräillen mitä ikinä sattuikaan löytämään, myyden niitä eteenpäin kun suinkin kykeni, ja asuen missä ikinä pystyikin viettämään yönsä. Vuosi vuodelta menneisyyden taakka helpotti, mutta muiden seuraan palaaminen tuntui vaikealta. Ulda onkin pysytellyt vuosia pääasiassa omissa oloissaan, jutellen kaikille, jotka vain rouvan kanssa suostuvat vaihtamaan pari sanaa.