Kirjoittanut Vahti Dec 2, 2019 16:17:44 GMT 2
(klikkaa kasvokuvaa siirtyäksesi kokokuvaan)
Nimi// Sigel Taivaankaitsija, Hagall Taivaankaitsijan tytär
Sukupuoli// Narttu
Ikä// 2,5 vuotta
Säkäkorkeus// 97 cm
Laji// Koira, leonbergin- ja venäjänvinttikoiraa
Lauma// Ukkosenväki
Suku// Taivaankaitsijat (enemmän alhaalla)
Maine// Sigel tunnetaan enemmän Taivaankaitsijana, kuin omana persoonaan Ukkosenväessä. Sukunsa maine luo automaattisesti Sigelistä pelottoman myrskyjen halkojan, joka syntyy ja kasvaa väkeä suojelevaksi soturiksi Ukon nimissä.
Paremmin tuntevat, ja suvun jäsent, tietävät Sigelin olevan rehti ja tyyni, mutta epäröimättä asioihin tarttuva Feohn oppilas, Hagallin tytär.
Ammatti// Isoäitinsä oppilas, pyrkimyksenä väen suojelijaaksi Taivaankaitsijan suvussa
Taikuus// Kuten Ukkosenväen jäsenet, myös Sigel on kykenevä käyttämään luonnonelementtiä salamaa. Ikänsä ja kokemuksensa puolesta Sigel ei ole kuitenkaan vielä siinä niin taitava käyttämisessä, mutta hänellä on loistava hillintä välttääkseen vahingollisia/tahattomia sähkönpurkauksia tunteiden kuohuessa.
Menneisyys//
Taivaankaitsijan suvun Äidin eteen astelee Ukkosenväen uros.
Hän toivoo Äidin tyttärentyttären, Hagallin, tassua liittoon. Äiti, suvun johtaja, on jo vanhuudeltaan sokeutunut ja väreiltään harmaantunut. Mutta iän kulumista huolimatta Äidin olemus on painostava, vaativa ja hallitseva kuin Taivaankaitsijan tulee olla liitäessään myrskyssä pelottomana parveaan johdattaen.
Äiti kumartuu vanhimman tyttärensä korvan puoleen, ja tiedustelee.
Onko poika nöyrä? Kyllä ja ei. Hänen päänsä ei ole kohotettu, mutta silti korkeampana kuin Teidän, äiti.
Onko hän suuri? Kyllä, ja ei. Hän on hintelä. Mutta myös korkea, korkea kuin puu.
Näyttääkö hän myrksyntaitajalta? Ei äiti. Hänen turkkinsa on niin pitkä, että se varmasti sotkeentuu siipiin tuulessa.
Entä hänen siipensä? Ne ovat epäsuhtaisen pienet kehoonsa nähden, äiti.
Miltä hänen silmänsä näyttävät? Ne, äiti, ovat kuin myrskynsilmä: tyynet ja viehättävät.
Äiti hautoo tyttärensä kuvailemaa. Erikoinen on tämä nuorukainen, joka Taivaankaitsijan tytärtä halajaa. Kun Äidin tassua pyydettiin, oli hänen kosijansa pieni ja ketterä. Kun hänen vanhinta tytärtään kosioitiin, oli uros raskas, ilmaa halkova syöksyjä.
Näin muistellen, Äiti päätti antaa tällekin urokselle mahdollisuuden.
Puhuri Jaltinpoika oli nuorukaisen nimi. Korkea mutta laiha uros, siipensä liian pienet ja siten hän oli hidas lentäjä. Mutta hänen silmänsä, ja hänen lempeä nöyryytensä valloittivat Hagallin sydämen. Suvulle oli uroksen kuitenkin vielä itsensä todistettava: kilpailla Hagallin äitiä vastaan Pesän ympäri yhden kierroksen. Feoh oli, kuten kaikki Taivaankaitsijan verilliset, peloton ja vahva. Ja äitien tavoin halusi vain parasta tyttärelleen.
Puhuri ei itse ollut todellakaan nopea. Vaikka Feoh antoi puoliksi pilkaten etumatkaa nuorukaiselle, oli narttu pian lentämässä uroksen ali.
Tällöin Puhuri pudotti jotain: säihkyvän jalokiven, minkä kimallus yllätti Feohn. Hidastaen, sitten pysähtyen ja katsoen esineen katoamista alas, nosti ihmettelevä Feoh katseensa ylös.
Mutta Puhuri olikin kadonnut.
Ensiksi katseellaan etsien, Feoh uskoi nuorukaisen kenties pudonneen. Ja sitten seuraavaksi luullen, että uros oli jo häntä edellä.
Mutta kun Feoh kiri, oli uros seuraavan jyrkänteen takana yhtäkkiä hänen vierellään. Ja jälleen pudotti kimaltavan esineen, minkä jälkeen uros katosi silmistä.
Tämä jatkui, Feoh joka kerta hämmentyen ja hidastaen uroksen yhtäkkisestä katoamisesta ja arvoesineen hylkäämisestä.
Sitten viimeisen, kolmannen kerran kadotessaan ja ilmestyessään, oli uros korkealla ilmassa, syöksyen alas maaliviivalle. Ja Feoh hävisi, uroksen hännän karvoja hipoen.
Puhurin voitto ei ollut puhdas, sitä puntaroitiin: uros oli käyttänyt näkymättömyyden amulettia ja pudotellut esineitä, mutta ei ollut kajonnut Feohun tai vahvistanut itseään loitsuin.
Loppujenlopuksi, Feoh oli itse hidastellut ja pysähdellyt, tajuamatta uroksen juonta.
Joten nokkela Puhuri sai etuoikeuden kosiskella Hagallia, joka mielittynsä oitis oli valmis ottamaan. Hagallin äiti tosin oli katkera uroksen kyseenalaistettavasta kunniasta kilpailussa. Mutta, perinteitä ja sääntöjä kunnioittaen hän antoi tyttärensä astua liittoon tämän uroksen kanssa.
Kaksikon liitosta syntyi, suvussa harvinaisesti, kaksi tytärtä: Sigel ja Daeg.
Sigel oli syntyessään suvulle tyypillisesti suurikokoinen pentu, normaalikokoisine siipineen. Siunattuna vanhempiensa liitosta kenties, ja hän myös omasi ukkosen lailla kantavan äänen, minkä pesän ulkopuoliset saattoivat kuulla ensi hetkestä lähtien.
Sigel ei ollut kuitenkaan, isänsä tavoin, lahjakas lentäjä vaikka siipensä olivat normaalikokoa. Nokkela tämä osasi olla, hyödyntää ympäristöään tarvittaessa mutta isoäitiä Feohta tämä ei miellyttänyt.
Taivaankaitsija on myrskyjen läpi halkova, peloton kotka. Se ettei osaa lentää tarpeeksi hyvin omillaan, on suvun häpeä.
Joten Sigel joutui opettelemaan ankarammin, enemmän, kuin luontaiset lentäjät yleensä. Isoäidin opastuksella kasvava neito päätyi kohtaamaan ristituulia, raskaita sateita ja kapeita kuiluja. Koettelemukset koulivat kasvavaa nuorta, tehden tästä vaarat tuntevan, mutta silti niitä kohtaa pelottoman. Nopeasti reagoivan ja kaikkea hyödyntävän sähikäisen, joka omasi selkärankaan kaiverretun tarpeen tehdä koko ajan paremmin tuoden kunniaa suvullleen.
Rakkaudetta ei hän kuitenkaan kasvanut vaikeasta lentäjäalustaan huolimatta, ja perheen tuki tasapainotti niitä vaatimuksia ja koitoksia, mitä sukuun kuuluminen tuo.
Se oli kuitenkin raskas isku, kun isä Puhuri menehtyi, tuulen pieksemänä iskeytyen kallion seinämään ja pudoten kuolemaansa. Hautajaisissa Sigel odotti isoäitinsä, joka oli aina ollut avoimen piikittelevä isää kohtaan, sanovan jotain asiasta.
Mutta isoäiti itki hiljaa, kuten äiti, sisko ja muutkin.
Isoäidin kyyneleiden näkeminen opetti Sigelille, että ristiriidoista huolimatta, perhe on lopulta yhtenäinen, jokainen omalla tavallaan välittävä. Se poisti nuoren Sigelin sydämessä kyteneen katkeruuden isoäidin ankaruutta kohtaan, ja sallimaan itselleen heikkoutta isän menetyksen suremiseen.
Kun tuli Ukkosenväen hetki muuttaa Ukonvuorelle, Sigel oli epäilevä kuten muutkin Taivaankaitsijat. Tietäen, että he olisivat lähempänä maata, muita väkeä ja tavan turkikkaita. Se merkitsisi lisää vaaroja Ukkosenväelle. Mutta väen tahtoa on noudatettava, ja Taivaankaitsijat lähtivät muiden kanssa kohti uutta kotia.
Sigel suhtautui epäilevästi kuvauksiin muista Väistä ja Tavan turkikkaista, uskoako kaikkea kerrottua.
Mutta tarinat herättivät myös uteliaisuuden nuoressa, joka uuden elinympäristönsä nähdessään taivaankannelta mietti, miltä tuntui olla siivetön. Miltä tuntui asua vedessä, olla tulen nielemä tai kasvattaa köynöksiä turkillaan.
Pentuna kaiken ajan vievän koulutuksen myötä unohdettu ihmetys maailmaa kohtaan heräsi uudelleen eloon nuoressa Taivaankaitsijassa. Halu tietää enemmän muustakin kuin vain taivaan ja vuorten saloista.
Ja vaikka tietäen paikkansa väessä ja suvussaan, Sigel alkoi miettiä paikkaansa myös maailmassa, sekä miltä tuntuu joutua kävelemään lentämisen sijaan, miltä maistuu maan vesi ja kuinka maanalaiset luolat kumisevat.
Mutta hän on Taivaankaitsija, ei vielä täysivaltainen jäsen, ei vielä aikuinen. Hänen paikkansa on taivaalla, sen merkkejä tutkien ja väkeään suojellen.
Ja kuitenkin, Sigel miettii, uneksii, kokevansa asioita maankamaralla jolla harvoin on käynyt muistaakseen niistä hetkistä mitään.
Ulkonäkö//
Kuten kaikki Taivaankaitsijat verensä kautta, Sigel on suurikokoinen. Raskasrakenteinen pitkänomaisilla jaloilla sekä pitkä myös keholtaan. Hän on kestävä lentäjä, kyeten halkomaan myrskyjen ja kovienkin tuulten läpi, mutta nopeus ei ole nartun valttia ellei hän sitten hyödynnä kehonsa painoa syöksymisessä.
Raskarakenteisuudesta huolimatta Sigel ei ole laatikkomainen, vaan on omannut isänsä virtaviivaisen muodon kuten vinttikoirilla on luonnostaan. Isältään hän on perinnyt myös silminsä värin, mikä on harmaa sinisellä sävyllä.
Luonnostaan Sigelin turkki olisi pitkää, puolikiharaista, mutta suvulleen ominaisesti hän pitää sen erittäin lyhyenä, kuten myös harjaksensa joka on yleensä jäykkänä irokeesina otsalta niskankautta lähes hartioihin asti. Väreiltään narttu on viisivärinen, perusväriltään harmaa, valkea ja sitten keskiruskea ja keltainen. Siivissä ovat suurimmat sulvat tummanruskeaa väriä.
Väritys ja kuviot pyrkivät mukailemaan hanhikorppikotkan sulkavärikuviointi ja -skaalaa.
Varustuksina Sigelilla on usein tumma kaulapanta, mistä roikkuu rautalevy mihin on kaiverrettu suvunsa vaakuna ja pantaan on ommeltu puuhelmiä missä keltaista maalia.
Matkoilla ja askareissaan hän laittaa ylleen lyhyen, hupullisen kaavun mikä on siniharmaa ja omaa kultaiset koristekirjailut ja sitoo kehonsa ympärille nahkaisen satulalaukun. Molemmissa varusteissa on suvun tunnus keltaisella värillä.
Luonne//
Soturisukuun syntynyt ja puutteistaan irti kasvatettu Sigel on ennen kaikkea rehti, tyyni ja toimija. Hän on heikkojen puolella ja pyrkii tekemään oikein, seuraten tietä Taivaankaitsijana ja siten toimien sen kunniasääntöjen mukaan. Pesä ja sen väki ovat suvun kanssa etusijalla, aina, ulkopuolisiin ja erilaisuuteen tulee suhtautua epäillen. Pelko on vain este, jonka yli tulee päästä ollakseen parempi. Eikä koskaan tule epäröidä toimiaan, ollen aina valmistautunut niiden seurauksiin.
Pelkojensa ylittäminen on kehittynyt nuoressa lentäjässä varsin vahvaksi vaistoksi. Tämä johtaa siihen että Sigel harvoin epäröi, toimien nopeasti ja tyynesti kuten näkee parhaaksi.
Tämä piirre voisi tehdä nuoresta holtittoman, mutta hän seuraa vahvasti suvunsa ja väkensä sääntöjä sekä omaa logiikkaansa.
Tyhmä Sigel ei ole.
Mutta hän on kuitenkin vielä nuori, ei vielä täysivaltainen jäsen eikä taivaan, väkensä tai vuorten lisäksi muutaa maailmaa kokenut. Harvoin pentuna hän on käynyt maankamaralla, muttei koskaan yksin.
Ukonvuorelle väkensä kanssa muuttaminen onkin herättänyt nartussa sen pentuna kadotetun ihmetyksen ja uteliaisuuden taivaan rajojen ulkopuoliseen maailmaan.
Erityisesti hän on kiinnostunut tavan turkikkaista, miettien näiden elämää ilman siipiä ja maan antimilla selviämistä. Sigel toivoisikin saavansa vielä tilaisuuden tutustua maankamaran elämään ja sen väkeen, ennen kuin hänen tulee aikuistua Taivaankaitsijana.
Suvusta// Taivaankaitsijat on pieni, matriarkaattinen soturisuku Ukkosenväessä.
Tunnus// Ukon vasara, minkä sisällä on v-kirjain
He ovat myrskyntaitajia. Kestäviä, pelottomia taistelijoita ja lentäjiä kasvaneina taivaan ja vuorten vaaroihin pennusta asti. Heissä huhutaan kulkevan jättiläisen verta, minkä vuoksi verelliset jäsenet ovat suurikokoisia ja raskaita keholtaan, sekä suvun "kirouksena" on, että nartut voivat synnyttää vain yhden pennun kerralla ja harvoin enintään kaksi.
Kirouksen takia suku on pieni ja tiivis, koostuen enimmäkseen nartuista joilla on ylinvalta suvun asioissa.
Suvun johtajaa kutsutaan Äidiksi, ja hän on suvun vanhimmista nartuista valittu johtoasemaansa toimien myös henkisenä oppaana sukulaisilleen.
Taivaankaitsijat ovat Ukkosenväen epävirallinen suojelijaryhmä, pyrkien kaitsemaan väkeä ja kotipaikkaansa Ukon nimeen. Ei olekaan tavanomaista olla jatkuvasti näkemättä muutamaa Taivaankaitsijaa Pesän ympärillä lentämässä, tai lepäämässä vuorenseinämän kolossa valppain silmin.
Mitään erityistä valtaa suku ei omaa Ukkosenväessä, mutta he omaavat kunnioitusta sukunsa toimien kautta, suojellen ja avustaen Ukkosenväen jäseniä pyydettäessä ja toisinaan palkkiota vastaan.
He ovat myös karvanvaihtajia, sillä jäsenien pitäen turkkinsa lyhyinä he antavat karvaansa vaihtona kaupanteossa.
Taivaankaitsijat palvovat ja kunnioittavat pääasiassa Ukkoa, joka hallitsee taivasta.
Uhmaamalla kuolemaa, kun taivas repeää hirmumyrskyksi, Taivaankaitsijat pyrkivät Ukon suosioon selviytymällä vahingoittumatta Ukon myrskyistä.
Jos salama iskee, tai muuten loukkaantuukin myrskyssä, se nähdään sekä kunniana että rangaistuksena Ukolta: rohkeus ja taito ovat olleet niin vaikuttavat, että Ukon huomio on kiinnittynyt. Mutta tämä on myös iskenyt lentäjää varoituksena olla ylpistymästä liikaa.
Taivaankaitsijat eivät kovin usein käy maankamaralla, mieluumin vartioiden ja oleskellen Ukkosenväen Pesässä.
Jäsen, joka ei ole käynyt läpi aikuistumisriittiä, ei saa käydä ominpäin maankamaralla.
He suhtautuvat maanakamaran asukkaisiin epäillen, kuten kaikkeen vieraaseen, mutta eivät suoralta tassulta hyljeksi mitään tai ketään. Taivaankaitsijat pyrkivät kunnioittamaan kaikkea ja kaikkia ensijaisesti, sillä ennakkoasenteet nähdään enemmän vaarantavina tekijöinä.