Isidor Erik "Etiäinen" Manner

Isidor on hoikka ja kulmikas. Uros näyttää melkeinpä siltä, että lattialle pudotessaan se hajoaisi palasiksi kuin lasi. Eikä se mitenkään huono kuvitelma olekaan, sillä Isidor ei ole koskaan ollut erityisen lihaksikas tai vahva. Se on laiha kuin nälkää näkevä aivan luonnostaan, eikä se siitä koskaan tule mihinkään muuttumaan. Jalatkin sillä ovat hirmuisen pitkät ja hoikat, muttei kiusallisella tavalla. Se ei haparoi tai horju vaan liikkuu hoikkine koipineen sulavasti ja harkitusti. Kapeaa kalloaankin se keinuttelee ja liikuttelee aina rauhallisesti ja sulavasti ilman yhtään terävää liikettä. Isidor onkin hauraasta ulkomuodostaan huolimatta ylvään näköinen.

Koiralla on kapea, kiilamainen kallo, josta ei otsapengertä juuri erota. Liikkeiden tapaan sen ilmeetkin ovat yleensä hyvin hallittuja. Usein se ilmeileekin vain suurilla kultaisilla silmillään, joita ei voi olla huomaamatta. Ne tuntuvat olevan liian suuret koiran kapeaan kalloon. Korvat Isidorilla ovat ns. ruusukorvat. Ne ovat laskostuneet hauskasti niin, että kärki osoittaa kohti maata. Toisessa korvassa, oikeassa nimittäin, roikkuu yksinäinen kultainen korvarengas. Sen vieressä on pieni lovi, joka kielii siitä, että renkaita on joskus ollut kaksi.

Uroksen turkki on silkkisen pehmeää ja kiharaista, mutta ohutta. Isidor kaipaakin usein viittaa suojaamaan itseään pohjoisen ankarilta pakkasilta, kun talvi koittaa. Kiiltävä karva on pohjaväriltään hyvin tumman sinertävä, miltei musta. Oikeastaan se muistuttaa hyvin paljon talviöistä taivasta. Entistä tummempaa karva on niskassa, selässä sekä hännän tyvessä, vaikkei sitä välttämättä heti huomaakaan. Kaulasta vatsan alle taas kulkee harsomainen vaaleampi alue, jonka seassa on vieläkin vaaleampia karvoja siellä sun täällä. Hännänpää on samanlainen epätasaisen vaalea samoin kuin pieni osa alaleukaa. Silmien ympärystät ja varpaat ovat kirkkaampaa, tasaisen vaaleaa sävyä. Samalla kirkkaalla sävyllä on piirtynyt myös viiva uroksen otsaan, joka jatkuu hitusen niskan turkkiin. Korvien sisustat ovat myös vaaleat erottuen nätisti tummasta turkista.




Päällisin Päällisin puolin Isidor on miellyttävä uros. Se on hyvin kohtelias ja rauhallinen niin puheissaan kuin teoissaankin tilanteesta huolimatta. Vaikuttaa miltei mahdottomalta ajatukselta saada Isidor suuttumaan. Uros puhelee paljon erityisesti ollessaan paremmassa seurassa, eikä mielellään anna keskustelun kuihtua. Tietystikin rahvasta kohtaan se on kylmempi ja hillitympi pitäen silti kiinni hyvistä tavoista. Ei ole lainkaan tavatonta, että Isidor poistuu rahvaan seurasta hyvinkin vikkelästi jonkin tekosyyn varjolla nopean pahoittelun kera. Puheliaisuudesta saattaa ehkä arvata, että Isidor nauttii saadessaan puhua ja esiintyä tilaisuuden tullen. Se on mieluusti huomion keskipisteenä, mikäli voi sen tehdä vaikuttamatta tahdittomalta.

Silotellusta ulkokuoresta huolimatta Isidor ei ole erityisen miellyttävä olento. Suljettujen ovien takana tai oikeassa seurassa koirasta paljastuu hyvin ylpeä ja keinoja kaihtamaton uros. Se tietää oman arvonsa ja pitää huolen, että myös muut tietävät sen. Vallanjano onkin Isidorin kantava voima. Asemansa pitämiseksi se on valmis tekemään mitä vain tarpeen vaatiessa, sillä mikään muu ei kuulosta sen korviin yhtä kauhistuttavalta kuin asemansa menetys. Mikään moraali ei estä sitä viskomasta kapuloita kilpailijoidensa rattaisiin, mikäli se tuntuu tarpeelliselta. Juonittelu ja kostaminen ovatkin hyvin tuttuja asioita Isidorille. Kyynistä koiraa ei omatunto vaivaa, vaikka se aiheuttaisi ongelmia muille. Varsinkin silloin se nukkuu yönsä rauhassa, jos sen uhriksi on joutunut joku, joka on sitä aiemmin loukannut. Koira sattuu nimittäin olemaan pitkävihaista, katkeraa sorttia.

Kuten arvata saattaa, Isidor on erittäin huono ystävystymään. Se osaa ehkä puhua, mutta tunteitaan se ei osaa käsitellä lainkaan. Usein uroksen ratkaisu tunteisiin on työntää niitä aiheuttavat tekijät pois. Jos sattuu kuitenkin olemaan niin itsepintainen, että onnistuu Isidorista saamaan ystävän, on se erityisen luotettava sellainen. Ehkä takertuvainen ja mustasukkainen, mutta kaikesta huolimatta luotettava.


Isidor syntyi hyytävän kylmään loppusyksyyn ainoana pentuna, mutta sitä oli odottamassa kaksi vanhempaa sisarta. Perhe oli varakas ja hyvässä asemassa kotikaupungissaan. Ne tunnettiin niin ylpeydestään, eivätkä siksi olleet järin pidettyjä ainakaan tavan kansan kesken. Monesti suvusta kuuli puhuttavan syrjäkujilla ja kapakan varjoissa ikävään sävyyn.

Nuorukaisesta tuli pian vanhempiensa silmäterä sillä kävi ilmi, että koira oppi hyvin nopeasti. Pian se jo osasi käytöstavat kuin vettä vain, eikä lipsunut hillitystä käytöksestä nuoresta iästään huolimatta. Isidor oppi äkkiä senkin, kuka oli sen yläpuolella ja kuka ei. Näytti myös siltä, että kierous ja vallan jano olivat periytyviä ominaisuuksia, sillä Isidor ryhtyi heti käyttelemään asemaansa hyväkseen. Ei nuori koira toki paljoa voinut tehdä, mutta se tuli pian tunnetuksi palvelusväen turhanaikaisesta pompottelusta.

Varttuessaan Isidor se vain oppi entistä keljummaksi seuratessaan vanhempiensa sekä siskojensa esimerkkiä. Sillä oli suuret suunnitelmat tulevaisuutensa varalle. Tarkoitus oli kohota asemassa, hankkia varoja ja kenties mennä hyviin naimisiin rikkaan neidon kanssa, mikäli siitä saattoi hyötyä. Isidor ikävä kyllä kiskaistiin suunnitelmistaan ja haaveistaan takaisin tähän maailmaan ennen kuin se ehti täyttää kahtakaan. Nuorukaisen vanhemmat olivat sopineet avioliitosta alempiarvoisen, köyhemmän nuoren neidon kanssa, eikä kuvioon kuulunut kysyä pojan mielipidettä asiasta. Avioliiton oli tarkoitus sovittaa kahden suvun välinen riita, joka oli jatkunut jo monen sukupolven ajan ja tahrasi kummankin suvun mainetta.

Isidor hurjistui saadessaan tietää sopimuksesta. Se ei koskaan suostuisi naimisiin sellaisen neidon kanssa! Yhtä hyvin se voisi ottaa vaimokseen piian! Sellainen olisi täydellinen nöyryytys. Uros riiteli rankasti niin isänsä kuin äitinsäkin kanssa vedoten kunniaansa ja arvoonsa. Yrittipä se jopa vierittää vastuun avioliitosta siskoilleen, sillä nuoren neidon perheellä oli poikiakin. Ikävä kyllä Isidorin perheessä kaikki olivat liian ylpeitä antaakseen periksi ja riita jatkui päivästä toiseen. Lopulta tilanne kärjistyi eräänä iltana tavaroiden heittelyyn ja huutoon. Viimeinen niitti oli, kun Isidorin isä repäisi vihoissaan toisen kultaisen renkaan irti poikansa korvasta. Nuorukainen päätti siinä samaisessa hetkessä lähtevänsä. Se keräsi tavaransa huutaen mitä kamalimpia loukkauksia vanhemmilleen ja lähti ovet paukkuen yöhön.

Mukanaan viitta, ylle jääneet korut sekä reilusti rahaa Isidor hyppäsi ensimmäisiin näkemiinsä hevoskärryihin, jotka suostuivat ottamaan sen kyytiinsä. Uros ei edes kysynyt, minne ne olivat matkalla. Hieman rauhoituttuaan koiran onnistui tiedustella kauppiaalta ja ajurilta matkan määränpäätä. Se oli kaupunki nimeltä Rikala. Kaupunki, jossa oli maaherra ja aatelisto. Isidorin päässä kehkeytyi heti suunnitelma ja se hykerteli tyytyväisenä, vaikka matka kestäisikin ainakin pari viikkoa. Koirasta tulisi kreivi. Niin se päätti istuessaan kärryissä matkalle tuntemattomaan. Pitäköön perhe pakkoavioliittonsa! Isidorilla oli suuremmat suunnitelmat.
Niin Isidor lopulta päätyi Rikalaan asettuen nopeasti kodiksi eloisaan kaupunkiin. Se keplotteli itsensä parempiin piireihin ja lopulta siitä todella tuli kreivi.